Jokin aika sitten Gamereactor uutisoi, kuinka Johnny Deppin oikeustaisto entistä vaimoaan Amber Heardia vastaan oli saanut verkkoanomuksen uuteen nousuun. Anomuksella kerätään nimiä adressiin Heardin pois potkimiseksi elokuvasta Aquaman and the Lost Kingdom. Huhtikuun lopulla nimiä oli kertynyt vähän yli kaksi miljoonaa, ja nyt ollaan jo melkein 3,5 miljoonassa.
Amber Heardin julkisuuskuva onkin kärsinyt pahasti, ja näyttelijätär antoi taannoin potkut koko PR-tiimilleen. Lähteiden mukaan Heard on sitä mieltä, ettei hänen puoltaan tarinasta ole kerrottu oikealla tavalla mediassa.
Kokonaan toinen asia on tietenkin se, onko anomuksella mitään merkitystä.