AMD:n mukaan puheet PC-pelaamisen vähentymisestä ovat puutaheinää

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2022-05-05

Verkkoporinan mukaan PC-pelaaminen olisi kääntynyt laskuun nyt, kun koronaviruksen jylläys on hiljakseen helpottamassa. Laitteiden myynti kohosi kattoon muutama vuosi sitten, kun kaikki työskentelivät ja viihtyivät lähinnä kotonaan.

AMD ei näytä laskua huomanneen, sillä he keräsivät ennätysmäärät pätäkkää kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Odotuksien yli mentiin niin tuotoissa kuin voitoissakin. Tuotot olivat peräti 71% paremmat (5,89 miljardia dollaria) kuin viime vuonna vastaavana aikana.

CNBC:n mukaan AMD kaappasi myös markkinaosuutta Inteliltä, ja jokainen liiketoiminnan osuus kasvoi kaksinumeroisen prosenttimäärän vuosineljänneksen aikana.

On siis selvää, ettei PC-pelaaminen ole vähentymässä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin