Suoratoistojättiläinen Netflix on vuosien ajan kasvanut isosti ja tasaisesti, mutta yksinvaltiuden aika alkaa olla ohi lisääntyneen kilpailun ansiosta. Siksi vuoden 2022 aikana Netflixin suunta on kääntynyt laskuun.
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Netflix menetti 200 000 tilaajaa, ja sama linja jatkuu. IGN:n mukaan huhtikuun ja heinäkuun välissä Netflix menetti melkein miljoona tilaajaa, ja tarkemmin sanottuna 970 000.
Tuotot kasvoivat 9% viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta tilaajien vähentyminen huolestuttaa. Siksi yhdessä Microsoftin kanssa tulossa on halvempi tilausmuoto, joka näyttää myös mainoksia. Tämä halvempi tilaus saapuu maailmalle aikaisintaan vuoden 2023 alussa.