Kansallinen Peliviikko alkaa tänään, eli viikolla 45 (7.-13.11.2022) juhlitaan kaikkea kivaa ja ihanaa. Ensimmäisen kerran peliviikkoa vietettiin vuonna 2011.
Lehdistötiedotteen mukaan "maanantaina 7.11.22 alkavalla Peliviikolla keskustellaan pelikulttuurin yhdenvertaisuudesta ja tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin sadoissa paikallisissa pelipäivissä ja kymmenissä livelähetyksissä. Yhdenvertaisuutta edistää myös Vuoden pelikasvattaja 2022 arvonimen saanut Laura "lapa" Kyntäjä, tuomalla esiin sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää elektronisessa urheilussa. Ennakkotiedot vuoden 2022 Pelaajabarometri-raportista kertovat naisten ja miesten välisten erojen kaventumisesta pelaamiseen käytetyn ajan ja rahan suhteen".
Pelaajabarometrin mukaan "digitaalisten pelien pelaaminen väestötasolla on lievässä nousussa, mutta suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2020 (78,7 % suomalaisista)". Miesten ja naisten väliset erot ovat kaventumassa, mutta "miehet pelaavat kuitenkin edelleen selvästi naisia enemmän ja käyttävät enemmän rahaa pelaamiseen". Eri ikäryhmistä 10-19-vuotiaat ja kaksikymppiset pelaavat eniten ja monipuolisimmin erityyppisiä pelejä. Kiintoisa havainto on, että "pelaajien keski-ikä on noussut jokaisessa Pelaajabarometri-tutkimuksessa eli lapsena peliharrastuksen aloittaneet eivät lopeta pelaamista aikuistuttuaan".
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti julkaisee Peliviikon kunniaksi englanninkielisen työkirjan kaikille kasvattajille ja pelinkehittäjille, joka tarjoaa välineitä peleissä ja pelinkehityksessä esiintyvän rasismin käsittelyyn. Ilmaiseksi opuksen pääsee lataamaan täällä. Tarkoituksena on tarjota "välineitä rasismin ja kolonialismin käsittelyyn peleissä".