Merkit ilmassa viittaavat siihen, että elokuva Indiana Jones 5 on sitten kuitenkin tulossa, mutta että se on viimeinen laatuaan (ainakin joksikin aikaa). Disney+ -palvelu saanee kuitenkin oman TV-sarjan seikkailevalle arkeologille.
Varietyn mukaan Disney ja Lucasfilm pohtivat vaihtoehtoja TV-sarjalle. Varsinaista tarinaa saati käsikirjoitusta ei kuitenkaan ole vielä olemassa. Kysymys on siis vasta siitä, että mahdollisuuksia selvitellään.
Harrison Fordin mukana olemista lienee turha odottaa, sillä oman ilmoituksen mukaan Indiana Jones 5 on oleva se ehdottomasti viimeinen kerta.