Sunnuntain elokuva-arviossa tieteiselokuva Ex Machina 4K-julkaisuna

Alicia Vikander on kaljunakin varsin näyttävä.
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2022-11-20

Sunnuntain aamussa pohditaan tekoälyn saavuttamaa tietoisuutta elokuvassa Ex Machina, ja vieläpä 4K-laadulla.

Lue elokuva-arvio täältä.

"Jo nimestä Ex Machina voi päätellä sen, että elokuva sijoittuu jollakin tavalla lähitulevaisuuteen, ja pohtii robotteja. Näin onkin, mutta raina on kuitenkin paljon pienimuotoisempi kuin voisi kuvitella. Henkilöhahmoja ei ole kuin kolme, ja kaikki tapahtuu suurimmaksi osaksi pienessä talossa suljetussa ympäristössä. Aiheena on pohtia, miten itsestään tietoiseksi tullutta tekoälyä tulisi kohdella, toisin sanoen koska ihmismäiseksi tehtyyn tekoälyyn tulisi alkaa soveltamaan ihmisoikeuksia."

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin