Sunnuntain aamussa Gamereactorin avustaja Toni Turunen arvioi vuoden 1933 elokuvan The Invisible Man, joka on saanut 4K-julkaisun. Lue arvio täältä. "Näkymättömän miehen roolissa Claude Rains.. Lue lisää
Tohru Okada on menehtynyt 14. helmikuuta 2023 73 vuoden iässä. Hänet muistetaan ennen kaikkea ensimmäisen Playstation-konsolin käynnistysäänestä. Hänellä oli toki pitkä ura ja muutakin teht.. Lue lisää
Like a Dragon eli tutummin Yakuza, on ollut iso juttu Japanissa jo hyvin pitkään, mutta länsimaissa kohonnut maineeseen toden teolla vasta viime vuosina. Hiljan julkaistiin Like a Dragon: Ishin, ja.. Lue lisää
HBO Maxilla kun Game of Thrones loppui, alkoi kuumeisesti sen uuden supermenestyssarjan etsintä. Sellaiseksi osoittautui sivuaskelsarja House of the Dragon, joka sijoittuu aikaan ennen sitä varsinai.. Lue lisää
Deathloop julkaistiin Playstationin yksinoikeutena syyskuussa 2021, josta se sitten vuotta myöhemmin valui myös Xboxille Xbox Game Passin ja Playstation Plussan ohella. Deathloop ei saavuttanut suu.. Lue lisää
Valven alkuperäinen Half-Life julkaistiin vuonna 1998, mutta vielä vain klassikko jaksaa olla pelaavan kansan mielissä. Nyt sitten modaaja sultim_t on julkaissut Youtubessa trailerin modistaan, jo.. Lue lisää
GR Livessä pidetään tänään perjantaina istunto, jossa työn alla on JRPG-peli The Legend of Heroes: Trails from Zero. Kaupunkia vapautetaan korruptiosta ja epäoikeudenmukaisuudesta, mutta kun k.. Lue lisää
Playstation Plus Extran ja Premiumin niin sanotut ilmaiset pelit maaliskuun osalta julkistuivat uusimman State of Play -lähetyksen aikana. Luvassa on varsin kattava kokoelma hyvää pelattavaa, joska.. Lue lisää
Taru sormusten herrasta -trilogian elokuvat ovat jo yli 20 vuotta vanhoja, joten nyt on ehkä jo korkea aika tehdä niin teknisesti kuin progressiivisuudenkin osalta vanhentuneet ja homeiset Peter Jac.. Lue lisää