Ohjaaja James Cameronin mukaan nyt maailmalle saatetut kaksi ensimmäistä Avatar-elokuvaa ovat vasta esimakua tulevasta. Toisin sanoen pöytä on nyt katettu valmiiksi, mutta varsinaista ruokaa ei ol.. Lue lisää
AMD:n 7000 CPU -sarja lanseerattiin viime vuonna, ja keskiössä olivat tehokkuus ja hyvä suhde hinnalle ja laadulle. Osa kansasta halusi kuitenkin jäähdyttimen takaisin, vielä enemmän tehotehokk.. Lue lisää
Hugh Jackman ja ohjaaja Bryan Singer tekivät monessakin elokuvassa yhteistyötä, joka alkoi kahdessa ensimmäisessä X-Men-elokuvassa vuosituhannen vaihteessa. Asiasta kysyttiin The Guardianin haast.. Lue lisää
Lauantain aamussa arvioidaan jonkinlainen 1980-luvun toimintaelokuvien kantaisä 48 tuntia 4K-painoksena. Lue elokuva-arvio täältä. "Eddie Murphyn supertähteys kultaisella 1980-luvulla on vuosik.. Lue lisää
Yli 30 vuotta sitten Tim Burton keräili näyttelijöitä Batman-elokuvaansa varten. Jossakin vaiheessa John Lithgow oli vakavasti harkinnassa Jokeriksi. Näyttelijä piti asiaa vitsinä saatuaan Burt.. Lue lisää
Acerin uusissa Predator-läppäreissä on vaihtoehtoina 16" ja 18", ja jopa Intel i9 CPU ja jopa 165 W kannettavat RTX 4080 GPU:t. Muu onkin sitten odotettua kamaa, sillä jopa 32 GB DDR5 4800 MHz -mu.. Lue lisää
EDIT 9.1.2023. Ongelma ei ilmeisesti koske avaamattomia upouusia PS5-konsoleita, vaan ainoastaan sellaisia konsoleita, jotka on ainakin kertaalleen avattu ruuvimeisselillä. Selvennys kerrottiin Twitt.. Lue lisää
Muutama video on livahtanut maailmalle, ja kyseessä on kuulemma Google Pixel 7a. Mukana pitäisi olla 90 Hz näyttö, 128 GB tallennustilaa ja 8 GB RAMia. Mutta onko tässä nyt sitten kuitenkaan se.. Lue lisää
JBL Quantum 910 Wireless on mahtava vehje, ja kuulokkeista on tulossa erilaisia versioita. Nyt otetaan huomioon niin Playstation 5 kuin Xbox Series X. 910X on ulkoisesti väreiltään kuin Xbox Serie.. Lue lisää
Star Wars: The Bad Batchin ensimmäisen kauden jälkeen henkilöhahmojen ihonväri alkoi kerätä kritiikkiä puoleensa verkon aktiivisissa nurkissa. Maorilainen näyttelijä Temuera Morrison mainitaa.. Lue lisää