Bloober Team on työn touhussa, sillä työn alla ovat niin Silent Hill 2 Remake kuin Layers of Fear. Nyt on julkistettu vielä yksi kauhupeli, jonka julkaisee Private Division. Twitterin mukaan tulo.. Lue lisää
Hyperkin ponnahti suosioon tehtyään nostalgisen oi niitä aikoja -version klassisesta ensimmäisen Xboxin The Duke -ohjaimesta. Niin ikään klassinen Xbox 360 -ohjain on tekemässä paluuta saman f.. Lue lisää
James Gunn ja Peter Safran mylläävät parhaillaan DC Comicsin elokuvia uusiksi isolla kädellä. Yksi jos toinenkin projekti on kuopattu, ja lisää muutoksia näyttää olevan tulossa. Hiljan kerr.. Lue lisää
Rockstar Games osaa tehdä myös urheilupelejä, vaikka heitä ei siitä yleensä muistetakaan. VGC:n mukaan Rockstar päätyi melkein tekemään painipelejä 1990-luvun lopulla. Youtubessa Hard4Game.. Lue lisää
Trevor Morris oli se, joka on tähän asti tehnyt musiikin Dragon Age -peleihin. Mutta eipä tee enää neljänteen Dragon Age -peliin. Tilalle on otettu ennen kaikkea elokuvien säveltäjänä muiste.. Lue lisää
Vuosi 2022 oli lykkäysten vuosi, joten vuosi 2023 on toivottavasti se vuosi, joksi jo vuotta 2022 luultiin. On vuonna 2022 hyvääkin pelattavaa saatu, mutta osa on ollut kikkareista. Metacritic tie.. Lue lisää
DC Comicsin elokuvien johtoon laitettiin taannoin James Gunn ja Peter Safran. Mylläys alkoi, mutta innostus tuntui vallitsevan siitä, että Henry Cavill tekisi paluun Supermaniksi. Cavill nähtiin a.. Lue lisää
Esimerkiksi Batmanin roolistaan muistettava Christian Bale tunnetaan siitä, että hän valitsee roolinsa tarkasti. Pian hänet nähdään Scott Cooperin Netflix-elokuvassa The Pale Blue Eye, jossa ke.. Lue lisää
Digitaalisten pelien osuus pelimyynneistä on kasvanut vuosi vuodelta jo todella pitkään, eikä suunta ole talttumassa. Mutta nyt sitten brittien tekemä tutkimus onkin sitä mieltä, että 39% halu.. Lue lisää
Rapia yhdeksän kuukautta sitten Deadline ilmoitti tietonaan, että Amazon Studios olisi puuhaamassa The Expanse -kaksikon (Mark Fergus ja Hawk Ostby) käsikirjoittaman God of War -TV-sarjan parissa. .. Lue lisää