Huhun mukaan Crash Bandicoot 4: It's About Timen kehittäjä Toys for Bob on työstämässä uutta Crash Bandicootia. Elokuussa saatiin kuvaa Twitteriin salaisesta projektista, ja nyt on saatu ilmoill.. Lue lisää
Aiemmin tänä vuonna selvisi, että Atlus aikoo julkaista vanhemmat pelit Persona 3 Portable ja Persona 4: Golden joskus vuonna 2023 alustoille PC, Playstation 4, Playstation 5, Xbox One, Xbox Series.. Lue lisää
Google sulkee Stadiansa lopullisesti tammikuussa, ja pelinkehittäjät ovat työn touhussa miettimässä keinoja, jolla Stadian käyttäjät saavat tietonsa siirretyksi muille alustoille. Ubisoft ja B.. Lue lisää
Kehittäjä Nightdive Studios ei ole asiaa vielä virallisesti ja näyttävästi kertonut, mutta System Shock Remake näyttää silti saaneen julkaisupäivän. Steamin sivun mukaan maaliskuussa 2023 s.. Lue lisää
Harley Quinn juhli hiljan hahmona 30 vuottaan, sillä hänet nähtiin Batman: The Animated Seriesissa Jokerin seurassa 11. syyskuuta 1992. Sittemmin hahmo on kerännyt itselleen melkoisen maineen DC C.. Lue lisää
The Midnight Club on saatu Netflixiin, ja jo nyt Guinness World Record -ennätys on tehty. Ohjelmassa on yhdessä jaksossa enemmän pelotteluhetkiä eli niin sanottuja jump scare -kohtia kuin missää.. Lue lisää
Brasilian markkina-alue on ilmoittanut hyväksyvänsä Microsoftin aikeet ostaa itselleen Activision Blizzard. Prosessi keräsi maailmanlaajuisesti huomiota sen vuoksi, että Microsoftin ja Sonyn kesk.. Lue lisää
Maanantain aamussa Gamereactorin avustaja Matti Isotalo arvioi nappikuulokkeet Jabra Elite 5. Lue laitearvio täältä. "Jabran uutukaiset Elite 5 -kuulokkeet lupaavat aktiivista melunvaimennusta, e.. Lue lisää
Jokin aika sitten Euroopan unioni ilmoitti, että tulossa on laki, joka edellyttää kaikkien elektroniikkajättien laittavan älypuhelimiinsa nimenomaan USB-C-paikan. Muutos ei ole suuri sikäli, ett.. Lue lisää
Embracer Group omistaa nykyisin Crystal Dynamicsin, ja siinä sivussa heidän pelisarjansakin, kuten esimerkiksi Legacy of Kainin. Uutta peliä sarjaan ei ole saatu aikoihin, mutta olisiko nyt aika? .. Lue lisää