Microsoft on edelleen työn touhussa saattelemassa loppuun kauppaa Activision Blizzardin ostamisesta. Useaan otteeseen on kuitenkin kerrottu, että tavoitteena on edelleen hankkia japanilaisia studioi.. Lue lisää
Lokakuu alkaa pian, ja sehän merkitsee uutta pelivalikoimaa Playstation Plus Essentialin, Extran ja Premiumin tilaajille. Perinteisiin kuuluvasti uuden kuukauden valikoima on vuotanut ennen virallist.. Lue lisää
Bandai Namco Europe on laittanut pystyyn oman levymerkin, ja aikeissa on julkaista pelien soundtrackeja ja muuta musiikkia studion peleistä. Toistaiseksi ulos on saatu kaksi albumia, joista se aiemp.. Lue lisää
Peli Detective Pikachu 2 julkistettiin vuonna 2019, ja kyseessä on suora jatko-osa ensimmäiselle pelille (joka on tehty myös elokuvaksi). Nyt näyttää siltä, että projekti on edennyt melkoisest.. Lue lisää
Silloin joskus Cloverfield oli suosittu tieteissarja, mutta viimeisin elokuva The Cloverfield Paradox laski kansan intoa melkoisesti. Paramount ei kuitenkaan aio luovuttaa. Varietyn mukaan työn alla.. Lue lisää
Harvey Smith on kova heppu Arkane Studiosilla, ja hänen työtään ovat muun muassa sellaiset pelit kuin Dishonored ja Prey. Vuosien kuluessa hänellä on toki ollut paljon ideoita, eikä kaikkia ole.. Lue lisää
Vuosien ajan Star Wars -pelit olivat EA:n yksinoikeuksia, mutta sittemmin työn alle on laitettu useita erilaisia Star Wars -projekteja, kuten Respawn Entertainmentin Jedi Survivor ja Knights of the O.. Lue lisää
Kun Playstation 5 oli vasta huhu verkossa porisemassa, alkoi maailmalle tihkua kuvia niin sanotusta devkitistä eli siitä hilavitkuttimesta, jonka avulla pelinkehittäjät sitten pystyivät aloittama.. Lue lisää
Microsoft on jo vuosia kunnostautunut tarjoamalla pelaajille mahdollisuuksia valita peliohjaimensa erilaisilla väreillä. Xbox Wire on julkistanut jälleen kerran uuden vaihtoehdon. Sama ohjain tosin.. Lue lisää
Mark Hamillin Jokeri Batman: The Animated Seriesista on ehkä niitä parhaita Jokereita koskaan. Twitteröijä LaisulMV väittää löytäneensä tappelupeli MultiVersusin uumenista julkaisemattoman A.. Lue lisää