Viime aikoina Xboxilla on tehty selväksi useampaankin kertaan, että Japani on se Xboxin nopeiten kasvava markkina-alue. Nyt saadun tiedon perusteella näin todella on. Japanilainen pelilehti Famits.. Lue lisää
Halo Infinite julkaistaan 8. joulukuuta, joten nyt on hyvä hetki alkaa keräämään hieman hypeä. Halo: The Master Chief Collection on mukana Microsoftin Free Play Days -menossa. Toisin sanoen kaik.. Lue lisää
Reset Era perustettiin vuonna 2017, kun NeoGaf menetti väkensä omistajan jouduttua syytöksien kohteeksi. Häntä ei kuitenkaan koskaan tuomittu. Ajan kanssa Reset Era on kasvanut merkittäväksi pa.. Lue lisää
Matt Reevesin elokuva The Batman on kärsinyt pahoin koronaviruksen jylläyksestä, mutta viimeinkin rainan pitäisi saapua katsottavaksi maaliskuussa 2022. Huhuilujen mukaan kestoa on peräti kolme t.. Lue lisää
Niin System Shock Remakea kuin System Shock 3:a odotellaan edelleen. On silti aika julkistaa uusi projekti tähän sarjaan, josta niin monet muut ensimmäisen persoonan pyssyttelyt ovat innoittuneet. .. Lue lisää
Tällä hetkellä suurin osa elektroniikkavalmistajista ei halua antaa kuluttajille itselleen oikeutta ryhtyä korjaamaan vehkeitään. Pelikonsolit ovat niin ikään varsin suljettuja järjestelmiä,.. Lue lisää
Jeff Strain tunnetaan State of Decay -pelisarjan tehneen Undead Labs -studion perustajana. Nyt sitten hän on polkaissut pystyyn uuden studion Yhdysvaltojen New Orleansissa nimeltä Possibility Space... Lue lisää
The Walking Dead on saavuttamassa päätöksensä, mutta sehän ei tarkoita sitä, että loppu tyystin koittamassa olisi. Fear the Walking Dead ja World Beyond jatkavat edelleen porskuttamista. Niin i.. Lue lisää
Netflixin ihmisten näyttelemä Cowboy Bebop -sarja saapuu katsottavaksi 19. marraskuuta. Mutta sitä ennen jo 21. lokakuuta katsottavaksi saadaan se anime, jolla pääsee virittymään oikeaan tunnel.. Lue lisää
Quake täytti viime kuussa täydet 25 vuotta, ja juhlan kunniaksi Bethesda ja id Software laskivat linjoille remasteroidun version laajennuksien ja uuden sisällön kera. Työn hoiti Wolfensteinista m.. Lue lisää