Focus Home Interactive on julkaissut juuri neljä uutta kuvaa Space Hulk: Deathwingistä. Tämä Streum On Studion kehittämä peli perustuu Games Workshopin klassiseen lautapeliin, mutta näyttää s.. Lue lisää
Gamereactorin ensimmäinen kesäkisa on saatu päätökseen ja on aika paljastaa onnelliset voittajat. Palkintoina olivat Destiny-peli PS4:lle ja Xbox Onelle, joiden mukaan voittajat saavat myös t-pa.. Lue lisää
Activisionin on ilmoittanut tuoreessa blogissaan, että Call of Duty: Black Ops III nähdään myös edellisen sukupolven Playstationilla ja Xboxilla. Yhtiö kertoo kuitenkin panostavansa etenkin räi.. Lue lisää
Playstationin virallisessa blogissa kerrotaan, että neljännestä pleikkarista julkaistaan syksyllä erikoispainos. Aiheena on Metal Gear Solid V, ja tämä näkyy muun muassa värityksessä. Punaine.. Lue lisää
Amazon on saattanut vuotaa kahden odotetun nimekkeen julkaisupäivät liian aikaisin verkkoon. Neogaf-foorumin käyttäjät olivat bonganneet liikkeen ranskalaisilta sivuilta sekä Forza Motorsport 6:.. Lue lisää
Platinum Games aikoo yllättää pelikansan ensi viikon E3-messuilla. IGN-sivusto aikoo näyttää messuilta pelikuvaa täysin uudesta nimekkeestä, josta ei tiedetä vielä yhtään mitään. Peliä .. Lue lisää
Capcom on luvannut esitellä ensi maanantaina käynnistyvillä E3-messuilla 25-minuutin pituisen pelikuvavideon yhtiön seuraavasta Resident Evilistä. Kuten on jo tiedossa, kyse ei kuitenkaan ole kok.. Lue lisää
Remedyn 20 vuoden mittaista taivallusta juhlistavalla Youtube-videolla Sami Järvi kertoi heidän esittelevän Quantum Break -peliä vasta elokuussa järjestettävillä Gamescom-messuilla. Ilmoituksen.. Lue lisää
The Elder Scrolls Onlinen viime yönä tapahtunut julkaisu ei ole mennyt odotusten mukaan. Useat konsolipelaajat ovat raportoineet pelin foorumilla, etteivät he pysty kirjautumaan lainkaan servereill.. Lue lisää
Gran Turismo -sarjan luonut Kazunori Yamauchi oli läsnä hiljattain Pariisissa järjestetyssä autotapahtumassa. Siellä mies paljasti pari mielenkiintoista tiedonjyvää autosarjan seuraavasta seits.. Lue lisää