Playstation Storessa on pyörähtänyt käyntiin tarjouskampanja, jossa keskitytään Need for Speed -sarjan tuoreempaan tarjontaan. Asiakkailla on viikko aikaa napsia ajohurma talteen. Täysistä pe.. Lue lisää
Rockstar on herutellut mahdollisuutta Bully 2:sta jo vuosikymmenen ajan. Neljä vuotta sitten se vilahti jo erään säveltäjän ansioluettelossakin. Tällä kertaa ihmisiä innostaa tavaramerkki. T.. Lue lisää
Nintendo on julkaissut monien muiden yhtiöiden tapaan raportin ensimmäisen neljänneksen tuloksestaan, joka paljastaa Wii U:n myyntien jumahtaneen pahasti. Yhtiö on onnistunut myymään maailmanla.. Lue lisää
Bioshockin luoja Ken Levine on vahvistanut aiemman uutisen siitä, että hän kynäilee tuoreen version Logan's Run -elokuvasta. Levine kertoi, että vuonna 1976 julkaistu Logan's Run oli ensimmäine.. Lue lisää
Humble Bundle iskee tällä kertaa melkoisilla A-luokan nimikkeillä, koska jaossa on nyt joukko julkaisija Deep Silverin omistamia pelejä. Pakettiin kuuluvat Saints Row: The Third, Saints Row 2, Ri.. Lue lisää
Take-Two on päivittänyt sijoittajia ensimmäisen neljänneksen saavutuksistaan. Saman puhelun aikana julkaisija mainitsi myös, että Bioshock Infiniteä on lähetetty jo yli neljä miljoonaa kappal.. Lue lisää
Sony ja Panasonic ovat paljastaneet suunnitelmansa Blu-ray -levyn seuraajasta, jonka pitäisi tulla markkinoilla jo vuonna 2015. BBC:n kertoman mukaan uusi levytyyppi kykenisi sisältämään jopa 30.. Lue lisää
Kuten eilen uutisoimme, Fezin kehittäjä Phil Fish on heittänyt pyyhkeen kehään ja poistunut pelialalta. Tätä jäätiin kuitenkin kaipaamaan. Yksi näistä kaipaajista on entinen Gears of War -.. Lue lisää
Moninpelipuukotus on ollut antoisa osa Assassin's Creed -sarjaa jo jonkin aikaa. Meno jatkuu tutunlaisena myös Assassin's Creed IV: Black Flagissä, joskin tietysti maisemat ja puukkojunkkarit muuttu.. Lue lisää
Yhdysvaltojen hallituksen tarpeisiin Unreal-teknologiaa tarjoileva Unreal Government Network on tehnyt sopimuksen hallituksen IT-alihankkijana toimivan Intelligent Decisionin kanssa, jotta nämä voiv.. Lue lisää