Nintendo astui HD-aikaan Wii U -konsolillaan. Tämä siirtymä ei kuitenkaan ole ollut pelkkää riemua, sillä se vaatii aiempaa suurempia resursseja. Peliguru Shigeru Miyamoto on nyt selittänyt, e.. Lue lisää
Kesäkausi voi joskus olla hieman hidas suurien pelijulkaisuiden suhteen, mutta nyt ainakin Vitalle häämöttää lupaavaa uutta pelattavaa. MCV nimittäin kertoo, että Spelunky ja Stealth Inc (jok.. Lue lisää
Bungie on julkaissut ensimmäisen raidan ensi vuonna julkaistavan Destinyn soundtrackilta. Sitä on aiemmin kuultu vain Activisionin kopilla E3:ssa. Awakeningiksi nimetty biisi on Marty O'Donnellin j.. Lue lisää
Ensimmäinen Tales of Xillia ilmestyy täällä lännessä vasta elokuussa, mutta Namco Bandai on jo päättänyt lokalisoida sen jatko-osan meille ensi vuodeksi. Namco julkisti iloisen uutisen Tales.. Lue lisää
Xbox ei todellakaan ollut se ensimmäinen ehdotus Microsoftin ensimmäisen konsolin nimeksi. Sen sijaan Xbox-tiimi sai kärsiä monista oudoista älynväläyksistä. Alkuperäiseen ryhmään kuulunut.. Lue lisää
343 Industries on paljastanut pelitapahtumassa Teksasissa, että Halo 4:ään ilmestyy elokuussa niin kutsuttu Champions Bundle -paketti, joka koostuu kolmesta osasesta. Infinity Armor Pack sisältä.. Lue lisää
Siliconera kertoo, että Cooking Maman neljäs jatko-osa, Cooking Mama 5 on jo kehitteillä Nintendo 3DS:lle. Pelin takana on, yllättäen, Cooking Mama Studios. Peliä esitellään 28. päivä Shoga.. Lue lisää
Project Carsin kehitysversioita pelaileville on tarjolla helpotusta elämään. Pelin tuoreimmat iteraatiot voi nimittäin ladata nyt talteen Steamistä. Hupi on kuitenkin toistaiseksi vielä rajattu.. Lue lisää
Earthworm Jimin luoja Doug TenNapel on mahdollisesti hieman herutellut neljännen Earthworm Jim -pelin mahdollisuutta Facebookissa. TenNapel totesi statuspäivityksessään, ettei hän ole koskaan oi.. Lue lisää
Tästä lauantaista onkin muodostumassa melkoinen Saints Row IV -päivä. Aamuisen videopätkän lisäksi voitte nyt lukea myös Matin ennakkovaikutelmat pelistä. On varmasti taattua, että Saints R.. Lue lisää