Koch Media on julkistanut Dead Islandin myyneen nyt yhteensä jo viisi miljoonaa konkreettista ja digitaalista kappaletta. Viimeksi pelistä kuultiin hieman ennen joulua 2011, jolloin se oli myynyt ko.. Lue lisää
Skylanders-pelisarja jatkuu tänä vuonna Skylanders Swap Force -nimisellä pelillä, kertoo julkaisija Activision. Se esittelee nimensä mukaisen pikkujipon: uudet hahmot voi jakaa kahteen osaan, jon.. Lue lisää
Sniper Elite V2 on virallisesti laajenemassa myös Wii U:lle. Julkaisijan 505 Gamesin mukaan uusi alusta mahdollistaa entistäkin suuremman taktisen syvyyden ja joustavuuden, kiitos Gamepad-ohjaimen. .. Lue lisää
Nintendo on kertonut, että Scribblenauts Unlimitedin julkaisu viivästyy jonkin verran. Tarkkaa aikataulua ei olla julkistettu, mutta peliin täytyy Nintendon mukaan tehdä vielä joitakin muutoksia.. Lue lisää
Kickstarterissa rahoituksensa kerännyt avoin, Android-pohjainen Ouya-pelikonsoli saapuu kauppoihin kesäkuussa. Maailmalla sen myyjiksi ovat ilmoittautuneet mm. Amazon, Gamestop, Target ja Best Buy. .. Lue lisää
Capcom on madaltanut odotuksiaan DMC Devil May Cryn myynneistä. Julkaisija odotti alunperin saavansa kaupaksi kaksi miljoonaa kappaletta ennen talousvuoden loppua, mutta nyt tavoite on tipahtanut 1,2.. Lue lisää
Jo kauan odotettu moninpelilisäri Scott Pilgrim vs the Worldiin on viivästynyt jälleen kerran. Se oli jo lisättynä Xbox Live Marketplacen julkaisulistalle, mutta matkaan tuli taas uusi mutka. Ub.. Lue lisää
Sony on päättänyt yhteistyösuhteen perustamansa Superbot Entertainmentin kanssa, joka kehitti Playstation All-Stars Battle Royalen. Sony ottaa nyt pelin suoraan omaan hallintaansa, ja siitä tulee.. Lue lisää
Rockstar on kommentoinut verkossa pyöriviä salaliittoteorioita, jotka käsittelevät Grand Theft Auto V:n viivästymistä. Julkaisija pahoittelee aiheuttamaansa pettymystä, mutta vakuuttaa, ettei .. Lue lisää
CD Projekt Red on odotetusti julkistanut The Witcher -sarjan seuraavan osan. The Witcher 3: Wild Hunt on tulossa ensi vuonna sekä PC:lle että "kaikille huippualustoille". Mitä todennäköisimmin k.. Lue lisää