Britannian Nintendo on ilmoittanut, että Wii U:n Nintendo TVii -palvelu julkaistaan myös Euroopassa vuonna 2013. "Valikoiduille alueille" julkaistavan palvelun avulla omia tilauspalveluita ja kaapel.. Lue lisää
Nintendo World Report vihjaa, että Nintendo saattaa julkaista joulukuun seitsemäs päivä uuden, pienemmän version vanhasta Wiistä. Tämä olisi Nintendon vanhojen tapojen mukaista, sillä yhtiö.. Lue lisää
Square Enix on ilmoittanut julkaisseensa Chaos Rings Omega -roolipelinsä nyt myös Androidille. Gigaiseen pakettiin mahtuu komean grafiikan lisäksi myös mm. japanilaista ääninäyttelemistä. Pel.. Lue lisää
Steamin syysalen helmeksi nousee tänään Dishonored puoleen hintaan eli 24,99 eurolla. Kannattaa kuitenkin huomata, että Viagame kaupittelee edelleen samaista peliä 17,95 eurolla. Muita Steamin t.. Lue lisää
Tšekin ja Kreikan pääministerit ovat tavanneet Brysselissä EU-kokouksen lopuksi, ja keskustelleet kahden vakoilusta syytetyn Bohemia Interactiven kehittäjän kohtalosta. Miehet ovat olleet vangit.. Lue lisää
Simon Rothin Maia-peliprojekti on viimeisillä päivillään Kickstarterissa. 100 042 punnasta ei puutu enää paljoa, ja toivon mukaan se saadaan täyteen. Kyseessä on nimittäin sangen mielenkiint.. Lue lisää
MCV kertoo, että monet britannialaiset jälleenmyyjät ovat myyneet jo ennalta Wii U -kiintiönsä loppuun. Tämä tarkoittaa, että siinä missä ennakkotilaajat voivat tyytyväisinä noutaa konsoli.. Lue lisää
Steamin alennusmyynnit senkun jatkuvat, ja tänään huomionarvoisena kirsikkana kakussa on Deus Ex: Human Revolution 4,74 euron hintaan, eli jotakuinkin ilmaiseksi. Kannattaa muistaa, että myös Sai.. Lue lisää
Viime vuonna startannut kotimainen peliohjelma Score jatkuu tänä talvena toisen tuotantokauden jaksoin. Kausi käynnistyy maanantaina 3. joulukuuta TV6:lla kello 23.30, ja jaksot ovat nähtävissä .. Lue lisää