Patapon 3

Alati läsnä olevan hengen sijaan pelaaja on nyt pienen Patapon-armeijan fyysisesti läsnä oleva sankarishahmo, joka kehittyy yhdessä muun armeijan kanssa. Rytmissä rummuttaen poppoo taistelee tiensä läpi harmaan kiven ja isojen mörköjen entiseen hilpeään - joskin ajoittain haastavaan - tapaansa.

Pienten osastojen sijaan muut hahmot ovat nyt yksittäisiä pataponeja. Näin ruutunäkymää on saatu selkeytettyä uusien efektien ja moninpelin tuoman sekamelskan vähentämiseksi. Ratkaisu on ymmärrettävä, mutta itse pidin pienestä armeijasta enemmän kuin tästä neljän seikkailijan poppoosta.

Entiseen tapaan yksittäisen sotilaan teho riippuu sekä hänen käyttämistään varusteista että sotilaan hahmoluokasta. Kenttiä vääntämällä kokemus avaa uusia hahmoluokkia, ja esimerkiksi jousimiehestä voi tehdä parantajan. Hahmoluokkia voi vaihdella tehtävien välillä vapaasti tarpeen mukaan. Kentistä tippuvista arkuista löytyy parempaa roipetta, esimerkiksi vihollisen tuleen sytyttäviä miekkoja tai uneen tuudittavia torvia.

Iso osa ajasta kuluukin armeijaa optimoitaessa tehtävien käydessä jatkuvasti haastavammiksi. Eri kivi- ja kalikkaresurssien merkitystä on vähennetty, ja niitä ei nyt tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa samaa kenttää sadatta kertaa nuohoten. Samalla muutaman kerran hauskat mutta pidemmän päälle puuduttavat kotipesän minipelit on unohdettu. Joitakin kenttiä joutuu vääntämään kokemustasoja kerätäkseen useamman kerran, mutta eteneminen on edellisiä osia jouhevampaa.

Uusia kenttätyyppejä on otettu vaihtelun vuoksi mukaan, mutta ne eivät oikein toimi rytmien paukutteluun perustuvassa pelissä. Etenkin kilpajuoksu esteiden läpi maaliviivalle aiheutti epäreiluudessaan runsaasti harmaita hiuksia, vaikka oma suoritus oli lähes täydellinen. Onneksi uusia kenttiä on vain vähän, ja ainoastaan muutamat niistä hyppivät pahemmin silmille.

Välillä kaoottiseksi äityvät pelitilanteet ovat ulkoisesti samaa Pataponia kuin edellisetkin osat. Silueteista koostuvat hahmot ovat tunnistettavia ja sympaattisia, ja vastapuolen isot möröt edelleen tyylikkään kammottavia. Kaikkea säestää mukavalla tavalla sekopäinen pata-pata-pata-pon -äännähtely aseen äänineen, musiikkeineen ja kiljahduksineen.

Arvostelua varten isossa osassa olevaa moninpeliä en valitettavasti päässyt testaamaan. Moninpeli sisältää kuitenkin sekä yhteistyönä että vastakkain taisteltavia osuuksia. Yksinpelin sankari tuodaan yhteen kavereiden sankareiden kanssa omiin, moninpeliä varten tehtyihin kenttiin. Parhaimmillaan hupiin voi osallistua yhteensä kahdeksan eri pataponailijaa, neljä molemmilla puolilla. Moninpelistä saadut edut voi sitten palauttaa yksinpelin puolelle omaa kampanjaa edistämään.

Edelleen sympaattinen Patapon 3 on sitä hyvää samaa hieman erilaisin painotuksin. Hahmonkehitystä on onnistuneesti virtaviivaistettu, ja samalla on päästy eroon muutamasta tarpeettomasta saman paikan jauhamisesta uudelleen ja uudelleen. Moninpeli on vahvasti mukana, tuoden lisäarvoa myös yksinpelin puolelle. Vaikeustason heittelyä ja muutamaa ärsyttävää kenttää lukuun ottamatta sarjan vanhoille faneille ja uusille tutustujille on tarjolla pitkä pätkä PSP:n parasta antia.