Pelaajat antavat aivan liian suuren arvon peleissä viettämilleen tunneille

Äskettäin mietin Steamin arvostelukriteereitä, mikä johtui Paddle Paddle Paddle-pelin ympärillä syntyneestä kohusta. Monet ihmiset pyysivät pelille hyvitystä, kun olivat pelanneet sen läpi hieman yli tunnissa. Ajattelin, että realistisesti katsoen ei voi odottaa ihmisten maksavan pelistä, joka ei kestä edes kahta tuntia. Sitten muistan Mixtapen, pelin, joka maksaa paljon enemmän kuin Paddle Paddle Paddle, mutta jonka läpipeluun kuluu alusta loppuun noin kolme tuntia. Sitten mietin Dota 2:ta, peliä, joka on ilmainen, mutta vie omistautuneelta pelaajalta satoja, ellei jopa tuhansia tunteja aikaa.

Pelit ovat monista syistä outo ja ainutlaatuinen viihdemuoto, ja yksi syy on se, kuinka paljon painoarvoa annamme pelissä vietetylle ajalle. Pelit myydään edelleen sillä perusteella, että ne ovat laajoja seikkailuja, joissa voimme viettää satoja tunteja, vaikka ikääntyvä yleisö kamppaileekin saadakseen keskimääräiseen roolipeliin edes 40 tuntia peliaikaa. Emme pelaa pelejä loppuun, mutta internetin kupla vaatii meitä aina saamaan vastinetta pelille puristamalla siitä irti mahdollisimman paljon aikaa. On olemassa vanha sääntö, jonka mukaan peli on hintansa arvoinen, jos siihen kuluu noin 1 dollari pelattua tuntia kohti. Tämä sääntö pätee toisinaan, mutta nykyisessä tilanteessa, jossa budjetit ja kehitysaikataulut paisuvat rajusti, mielestäni olisi hyvä idea olla asettamatta niin suurta painetta pelaajalle tarjottavien ”loputtomien” viihdetuntien suhteen.

Elokuvaa ei arvioida sen keston perusteella. Kirjaa ei arvioida sen sivumäärän perusteella. Pikemminkin elokuvia, kirjoja ja muita medioita voidaan arvioida suotuisammin, jos ne ovat hieman lyhyempiä, koska silloin tuntuu siltä, että ne ovat saavuttaneet paljon aikarajoitusten puitteissa. Pelejä emme arvioi samalla tavalla, lähinnä siksi, että ne eivät ole pelkästään tarinankerronnan välineitä, mutta silti tuntuu siltä, että pelin arvosteleminen sen pituuden perusteella voi olla turhaa ilman asianmukaista merkitystä. Beyond Galaxyland, indie-roolipeli, jonka arvostelin vuonna 2024, tuntui lyhyeltä, ei niinkään pelin parissa viettämieni tuntien määrän vuoksi, vaan siksi, että sen loppu tulee tyhjästä juuri silloin, kun tarina tuntuu kiihtyvän kohti tyydyttävämpää päätöstä. Hellboy Web of Wyrd on tyylillisesti loistava peli, mutta se tuntui hieman pitkältä, vaikka sen läpipelaaminen kesti minulta noin 6 tuntia, koska taistelut muuttuivat jonkin ajan kuluttua niin yksitoikkoisiksi.

Kun arvioit peliä sen tarjoamien tuntien perusteella sen sijaan, että arvioisit siitä saamaasi arvoa, kohtelet itseäsi kuin resurssia. Akku, joka on täysin tyhjä, kun kaikki 100 pelituntia on käytetty. Koska markkinoille on jo julkaistu enemmän pelejä kuin kukaan meistä voisi ikinä toivoa pelaavansa elinaikanaan, on tärkeämpää kuin koskaan muuttaa näkökulmaamme, jotta emme ole huolissamme pelkästään tuntimäärästä. On syytä muistaa, että olemme juuri ohittaneet suuren vaiheen, jolloin pelistudiot ajattelivat, että isompi on automaattisesti parempi. Suuremmat kartat, enemmän pelitunteja – nämä asiat saattavat kuulostaa hienoilta paperilla, mutta jos kartta on täynnä tylsää sisältöä ja viettämäsi tunnit menevät hukkaan paisutettuihin, toistuviin tehtäviin, oletko todella saanut vastinetta ostoksellesi? Vai jääkö sinulle vain toive, että olisit päässyt kokemuksen ytimeen nopeammin ja nauttinut siitä ilman turhia häiriötekijöitä, joilla vain täytetään aikakiintiötä?

Joissakin peleissä vietetty aika on osa sitä ydinkokemusta. En puhu edes pelkästään peleistä, joissa joudut raatamaan suurimpien palkintojen eteen, vaan roolipeleistä kuten The Elder Scrolls V: Skyrim ja Kingdom Come: Deliverance II, jotka tuntuvat tarjoavan sinulle maailman, jossa on syytä viettää aikaa, riippumatta siitä, mitä sinun on tarkoitus tehdä. Silti näiden pelien, niiden roolipelien, joihin uppoutuu täysin, nautinto ei riipu siitä, kuinka monta tuntia niissä viettää, vaan siitä, kuinka ne pitävät sinut otteessaan koko ajan. Se tyhjyyden tunne, jonka koet, kun jätät taaksesi maailman, hahmot ja tarinan, joihin olet kiintynyt niin syvästi, voi syntyä niin 10 tunnin kuin 100 tunnin pelistäkin. Toki on todennäköistä, että menetys tuntuu sitä syvemmältä, mitä enemmän aikaa olet peliin panostanut, mutta se myös moninkertaistaa kehittäjän haasteen saada kokemus tuntumaan palkitsevalta alusta loppuun asti. Edes alansa mestarit eivät pysty siihen joka kerta. Minulle Sekiro: Shadows Die Twice on parempi peli kuin Elden Ring, lähinnä siksi, että vaikka Elden Ringin avoin maailma onkin suurimmaksi osaksi pelistä suorastaan majesteettinen, on siinä kohtia, joissa se pettää ja jättää sinut tuntien ajaksi tunteen, että raivaat tietä suolla (mikä ei ole yllättävää Miyazakilta).

Mielestäni on oikeutettua odottaa videopeliltä enemmän. Muutama tunti Mixtapessa, noin sata minuuttia Paddle Paddle Paddle -pelissä – ne eivät aivan vastaa sitä, mihin olemme tottuneet ajatellessamme mieleenpainuvaa pelikokemusta. Samalla pelin pituus muistuttaa meitä yhdestä keskeisestä luovasta päätöksestä pelin tekemisessä. 007: First Light kestää 20 tuntia ei siksi, että kehittäjät olisivat halunneet säästää lisäsisällön tekemisessä, vaan siksi, että se oli juuri se tarinan pituus, jonka he halusivat kertoa. Mitään sen jälkeistä ei olisi ollut yhtä vaikuttavaa tai mukaansatempaavaa. Sama pätee, jos Baldur’s Gate III tiivistettäisiin kymmenen tunnin kokemukseksi. Monet saattavat kokea pelin niin lyhyeksi, kun he pelaavat ensimmäistä näytöstä yhä uudelleen, mutta voitte olla varmoja, ettei peli olisi voittanut läheskään yhtä monta GOTY-palkintoa ilman sen eeppistä, pitkää tarinaa.

Mitä enemmän arvioimme ja kritisoimme peliä pelkästään sen parissa vietetyn ajan perusteella, sitä vähemmän kohtelemme videopelejä taiteena. Emme myöskään tee itsellemme palvelusta kuluttajina, kun rohkaisemme turhaa paisuttelua, joka on vaivannut rakastamiamme pelejä ja alaa jo niin kauan. Tämä saattaa kuulostaa tekosyltä, mutta todellisuudessa ei ole olemassa yhtä ”täydellistä” pelin kestoa, joka sopisi kaikille. Jotkut haluavat vauhdikkaita kokemuksia, jotka kestävät korkeintaan 10 tuntia. Toiset taas sanovat, että jos olet viettänyt pelin parissa vain 10 tuntia, et ole antanut sille tarpeeksi mahdollisuutta. Videopelit ovat uskomattoman subjektiivinen media, mutta jos pelit pelkistetään peliaikaan, vaarana on, että tukahdutamme luovuuden, jonka ansiosta pelit kuten Clair Obscur: Expedition 33, Kingdom Come: Deliverance II ja Dispatch tarjoavat meille kaikille upeita hetkiä saman vuoden aikana, vaikka niiden peliajat ovatkin hyvin erilaisia.