Pelit, joita Hollywoodin pitäisi seuraavaksi sovittaa
Peleistä on tehty viime vuosina lukemattomia todella hyviä elokuvasovituksia, mutta toimittaja Mäki on edelleen sitä mieltä, että liian moni peli vain odottaa...
Elokuvan ja pelien maailmat olivat pitkään kuin öljy ja vesi, eikä niitä voinut yhdistää lainkaan. Niinpä 80-, 90- ja 00-luvuilta voidaan helposti laskea niiden elokuvien määrä, joista tuli hyviä pelejä, ja niiden pelien määrä, joista tuli hyviä elokuvia. Mutta joskus viimeisten viiden tai kymmenen vuoden aikana koodi siitä, miten pelit parhaiten sovitetaan valkokankaalle, näyttää murtuneen, ja nykyään tilanne on päinvastainen: hyviä projekteja on enemmän kuin huonoja.
Siksi nykyisin pelien elokuvasovituslisensseistä käydään kiivasta kilpajuoksua, ja joskus pelejä ei edes julkaista ennen kuin kuulemme kiinnostuneista elokuvayhtiöistä. Mikään idea ei ole liian hämärä, ja ruotsalainen kehittäjä Embark Studios raportoi, että Hollywood on erittäin kiinnostunut Arc Raidersista, vaikka kyseessä on selvästi moninpeli, joka on ollut markkinoilla vasta vähän aikaa.
Tämä on saanut Nintendon itse löysäämään muutoin tiukkaa otettaan Mario-elokuvista ja seuraavaksi Zeldasta, jossa he ovat jo kertoneet haluavansa lisää. Mutta... on vielä paljon pelejä, joita ei ole koskaan tehty elokuviksi ja jotka todella ansaitsisivat mahdollisuuden. Tässä ovat pelisovitukset, jotka olisin halunnut nähdä.
Golden Axe (Sega, 1989)
On oikeastaan aika uskomatonta, ettei tästä ole vielä tehty elokuvaa. Hollywood on jo yli 20 vuoden ajan etsinyt seuraajaa Taru sormusten herrasta -elokuvalle. Se, sopiiko Golden Axe tähän tarkoitukseen, on epäselvää, mutta siinä on erittäin miellyttävä ja melko karu fantasiamaailma, jossa on epätavallisempia elementtejä ja jonka ulkoasu tuo mieleen klassiset Conan-seikkailut. Lyhyesti sanottuna se olisi voinut olla elokuva täynnä barbariaa, taikuutta ja kostoa. Täydellinen raaka, myyttinen elokuva lohikäärmeineen, demoneineen ja puolialastomine ikonisankareineen.
Star Fox (Nintendo, 1993)
Legendaarisella Super FX -piirillä varustetun pelin pitäisi ehdottomasti olla Nintendon seuraava elokuvasovitus. Siinä on soundtrack, kaikki toiminta ja hahmot sekä upea suunnittelu. Tämä toimisi sekä hieman kevyempänä, täysin renderöitynä elokuvana että Avatar-lookia muistuttavana, kun seuraamme Fox McCloudia ja hänen ystäviään sankarillisissa taisteluissa Androssia vastaan. Se olisi myös elokuva, jota voisi olla erityisen hienoa katsoa yhä epäsuositumpi 3D-lasien kanssa.
Shinobi (Sega, 1987)
1980-luvulla ninjoja oli kaikkialla, ja niitä esittivät johdonmukaisesti länsimaiset näyttelijät, joilla oli yhtä paljon tietoa japanilaisista taistelulajeista kuin minulla on tietoa Kambodžan murteen mysteereistä. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska ninjat ovat aina siistejä. Nykyään on kuitenkin lukemattomia näyttelijöitä, joilla on uskomattomat taistelulajitaidot, ja on korkea aika päästää Joe Musashi valkokankaalle kostoseikkailuun, joka on täynnä japanilaista mumbo jumboa, tyylikkäitä hyppypotkuja, heittotähtiä ja salamurhia. Mieluiten hieman John Wickin inspiroimana tarinaan.
Titanfall (EA, 2014)
Electronic Artsia ei tunnu kiinnostavan lainkaan tehdä Titanfall-universumille mitään hauskaa. Miksi ei siis annettaisi Hollywoodille sen sijaan todella lihaisaa toimintaseikkailua, jossa on mech-pilotteja, hurjia taisteluita ja ennen kaikkea valtavia mechoja? Kaikki tämä samalla, kun ihmiskunnan etuvartioasemat galaksin reunalla ovat vaakalaudalla. Oikein hoidettuna tästä olisi voinut tulla erittäin menestyksekäs elokuvasarja - mikä ironista kyllä, olisi voinut olla juuri se, mitä tarvittaisiin uuden pelin käynnistämiseen.
A Plague Tale (Asobo Studio, 2019)
Tämä on melkein ylikarsittu. Sillä on monella tapaa jo käsikirjoitus valmiina, samoin kuin päähenkilö, joka sopii täydellisesti aikaan ja jota voisi esittää Stranger Things -tähti Nell Fisher. Silloin olisimme voineet nauttia elokuvallisesta tulkinnasta Ranskan keskiaikaisesta historiasta ilman ritareita ja muita kuluneita elementtejä, jossa tiukka selviytyminen olisi ollut agendalla lähes kauhua muistuttavalla lähtökohdalla.
Red Dead Redemption (Rockstar, 2010)
Voisi toki väittää, ettei se ole tarpeellista, sillä peli on jo nyt elokuvamainen ja mestarillinen, mutta on niin paljon tarinoita kerrottavaksi odotellessamme Rockstarin kolmatta peliä (joka tuskin tapahtuu ennen 2030-lukua). Erityisesti Marstonin tarina ansaitsee tulla tutkituksi lisää, ja hyvät lännenelokuvat valkokankaalla voivat usein olla todella maagisia.