Kummittelevien talojen elokuvien saralla Steven Spielbergin käsikirjoittama ja tuottama Poltergeist vuodelta 1982 on jonkinlainen klassikko. Ohjaajana toimii ehkä parhaiten vuoden 1974 elokuvasta Texasin moottorisahamurhat muistettava Tobe Hooper. Hyvät ainekset ovat siis kasassa, ja jonkinlaisena kauhukomediana elokuva toimiikin. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä nykykatsojalle Poltergeist on lähinnä hölmö.
Keskiluokkainen amerikkalainen Freelingin perhe muuttaa mukavalla asuinalueella uuteen taloon, ja pian alkaa tapahtua kummia. Tavarat liikkuvat paikasta toiseen, ja aivan erityisen herkkä havaitsemaan näitä ylimaallisia asioita on vaalea tytär Carol Anne. Sitten tuulikoneet käyvät, valot välkkyvät ja Carol Anne katoaa jonnekin. On aika kutsua paikalle paranormaalien ilmiöiden tutkijat selvännäkijän kera. Ja sitten alkaa kiljunta unohtamatta valojen välkkymistä ja tuulikoneiden runsasta käyttöä.
Poltergeist on aikakautensa tuote sikäli, että tehosteet ovat vanhentuneet pahasti. Näyttelijät hoitavat työnsä hyvin, mutta sen ohella ei nykykatsoja koe näkemäänsä oikein millään tavalla uskottavaksi. Hieman ahdistavan tunnelman leffa onnistuu luomaan siksi, että tällä kertaa uhreina ovat ennen kaikkea lapset. Sitä minä en ymmärrä, miten ihmeessä juuri tämä elokuva on jäänyt klassikoksi.
Lisämateriaaleissa on noin tunnin mittainen katsaus oikeiden paranormaalien ilmiöiden tutkijoiden elämään ja toimintaan, ja niiden ohella mukana on lyhyt mainospätkä sieltä vuodelta 1982. Mitään erityistä ei siis ole tarjolla, mikä entisestään lisää kokemusta yhdentekevyydestä.
Poltergeist saattaa olla 4K-julkaisuna hyvä ostos sellaiselle, jolle elokuva oli syystä tai toisesta tärkeä silloin 1980-luvulla. Muille se palvelee esimerkkinä leffasta, josta aika on ajanut ohitse.