Predator: Hunting Grounds

Arnold Schwarzenegger tähditti vuoden 1987 elokuvaa, jossa joukko sotilaita puolustautuu viidakossa avaruuden metsästäjää vastaan. Jatko-osia on ajan saatossa tehty useitakin niin elokuvissa kuin videopeleissä. IllFonic on sovittanut teeman 4v1-moninpeliksi Predator: Hunting Grounds, joka lainaa paljon firman edelliseltä Friday the 13th: The Gamelta. Harmillisesti monet edellisessä pelissä nähdyt ongelmat ovat läsnä myös tässä uudessa Predator: Hunting Groundsissa.

Pelin lähtökohta on viihdyttävä. Pelaaja päätyy joko puiden latvaan Predatoriksi jahtaamaan niin ihmisiä kuin tekoälyn ohjaamia sotilaita, tai sitten pelaaja on osa selviytyjien joukkoa tappelemassa Predatoria vastaan. Predator käyttää lämpökatsettaan saaliin tunnistamiseksi, ja toki ampuen tai veistellen pelaajat otetaan päiviltä. Sotilailla pelaavien tehtävänä on pysytellä hengissä vältellen hyökkäyksiä, naamioituen mutaan ja tehtäviä suorittaen. Ja lopuksi sitten riennetään helikopterille.

Lähtökohta on yksinkertainen, ja jokainen ottelu noudattaa samaa kaavaa molemmilla puolilla. Fireteamin sotilaana pelatessa annetaan kolme tehtävää, ja niiden tekeminen määrittää, onko asiaa selviytyä vai eikö ole. Kaikki tavoitteet on suoritettava ennen poistumista. Työn aikana kohdataan tekoälyn ohjastamia sotilaita, jotka hankaloittavat menoa siinä missä puissa vaaniva Predatorkin. Saalistajan lähestymisen kuulee helposti äänekkäiden askelten ansiosta, tai puista kuuluvien äänien ja ilman halki osoittavan säteen avulla.

Predatorilla ei ole kuin yksi ainoa tehtävä, eli ottaa ihmiset hengiltä keinolla millä hyvänsä. On pystyttävä erottamaan ihmispelaajat tekoälyn ohjastamista. Toinen vaihtoehto on antaa ihmispelaajien tehdä ensin selvää tekoälysotilaista, ja käydä itse työhön vasta sen jälkeen ihmispelaajien hajaannuttua. Meininki on hauskaa ainakin aluksi, mutta pelaaminen muuttuu nopeasti itseään toistavaksi. Toisin sanoen pitkäaikaista viihdettä ei ole tarjolla.

Suurin ongelma on se, että jokainen matsi on käytännössä samanlainen kuin edellinen. Tietenkin tehtävät vaihtelevat, ja toistensa kaltaisia pelattavia kenttiä on kaikkiaan kolme. Silti jo muutaman tunnin jälkeen iskee turtumus, kun kaikki ottelut ovat samanlaisia.

Kosmeettisen roinan ja tuunailun osalta Predator: Hunting Grounds pystyy tarjoamaan paljon. Matseissa ansaitaan pelin sisäistä valuuttaa, ja pätäkkää poimitaan myös mukaan kentistä itsestään. Niin ikään loot-laatikoita annetaan aukaistaviksi. Suurin osa aseista ja päivityksistä kuitenkin avautuu tietyn kokemuspistetason saavuttamisen jälkeen, eikä tähän mene kovinkaan kauaa aikaa.

Roinajärjestelmässä on kuitenkin selvät omat buginsa, ja sama bugisuus koskee myös pelattavuutta, tekstuuripintoja, koko pelin kaatumista, ongelmia ristiinpelaamisen kanssa, yhteysongelmia, pitkiä odotusaikoja aulassa istuen ja niin edelleen. Pahin kohtaamani bugi esti puihin kiipeämisen, minkä vuoksi juoksentelin ympäriinsä koettaen päästä edes johonkin piiloon. Predator pääsi näin nopeasti hengestään, ja sitten koko vastustajajoukkue tuli teepussittamaan ylvästä saalistajaani.

Predator: Hunting Grounds on hauska, ja se hyödyntää lisenssiään hyvin. Itseään toistava pelattavuus ja lukuisat tekniset ongelmat laskevat kuitenkin peli-iloa merkittävästi. Kavereiden kanssa yksityisissä karkeloissa meno on mahtavaa, mutta yksikseen verkossa vetovoima haihtuu nopeasti. Sitä paitsi julkaisussa sisältöä ei ole tarjolla riittävästi pitääkseen pelaajat kiinnostuneena pitkään.