Suomi
Gamereactor
arviot
Raskulls

Raskulls

Xbox Live Arcaden vuodenvaihde toi joukon vekkuleita koko perheen pelejä Xbox 360:lle ladattavaksi. Uutuuksista Ilomilo oli silkkaa kultaa, mutta entä Halfbrick Studiosin pääkalloja pompottava Raskulls? Matti testasi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Pääkalloilijoiden kuningaskunta on vaarassa. Avaruusaluksellaan haaksirikkoutuneet merirosvojyrsijät ovat iskeneet silmänsä kuninkaan hohtavaan jalokiveen, eikä valtion päämies pelaa ihan täydellä pakalla varkaudenestosuunnitelmissaan. Kevyen ja huvittavan taustatarinan myötä eri pääkallohahmot joutuvat tekemään kaikkensa valtion omaisuutta suojatakseen.

HQ

Tyylilajina on tasoloikka, jota laajennetaan muutaman oman ja muutaman lainatun idean kera erilaisiin pelimuotoihin. Normaalin hyppelyn esteenä on tuhottavia palikoita, aikarajoja ja vastustajia. Lyhyisiin kenttiin jaoteltu yksinpelikampanja sisältää kaikkea nopeista kisoista pulmakenttiin. Kisoissa pompitaan joko itsekseen tai vastustajien kanssa, tarkoituksena olla ensimmäisenä maalissa. Pulmakentissä esimerkiksi kaivetaan alas rajallisien resurssien puitteissa, tai yritetään tiputtaa herkkiä esineitä tolpan nokasta alas niiden särkymättä. Kaavaa varioidaan kohtuullisella menestyksellä, vaikkakin vaikeustaso on välillä hakusessa eli pelimuotojen välillä. Aikarajallisia kisoja voi joutua tahkoamaan monta kertaa ennen läpi menoa, kun taas toiset kentät läpäisee helposti ensimmäisellä yrittämällä. Moninpeli käsittää enimmillään neljän hengen kisoja joko Liven kautta tai samalta sohvalta pelattuna. Ne sopivat hyvin pieninä annoksina illanviettoon hirveän häseltämisen ja kilpahenkisyytensä ansiosta.

Raskullsin ulkoasu on sarjakuvamainen ja pirteä. Pääkallohahmot on animoitu elävästi, ja kenttien yksinkertaistettu ilme pitää huolen siitä, että hektisissäkin tilanteissa pelaaja hahmottaa tapahtumia riittävän hyvin. Äänipuoli on hoidettu kohtalaisesti Raskullsien mutistessa omaa pilipalikieltään pirteän äänimaiseman päällä.

Raskulls venyttää tasoloikkakaavaa maltillisesti mutta ammattitaitoisesti. Genreen ei ole yritetty tuoda mitään päätä räjäyttävää. Kaikki pelimuodot puolustavat kuitenkin olemassaoloaan hyvin. Ainoastaan kavereiden kanssa kohkaamiseen olisi kaivannut kisojen lisäksi enemmän lihaa luiden päälle.

Raskulls
Tämä on mainos:
Raskulls
Raskulls
Raskulls
Raskulls
Tämä on mainos:
Raskulls
Raskulls
Raskulls
Raskulls
Raskulls
Raskulls
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Ulkoasu, laadukas toteutus
-
Suppea moninpeli
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

RaskullsScore

Raskulls

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Xbox Live Arcaden uuden vuoden uutuuksista Ilomilo oli silkkaa kultaa, mutta entä Halfbrick Studiosin pääkalloja pompottava Raskulls?



Ladataan seuraavaa sisältöä