Asianmukaisen langattoman hiiren valmistaminen riittävän rivakalla vasteajalla ja toki ilman kaapelia on jonkinlaista salatiedettä muistuttavaa toimintaa. Toistaiseksi on aina pitänyt hyväksyä joko a) rivakasti toimiva hiiri tai b) langattomuus. Näin ollen parhaat hiiret pelikäytössä ovat olleet aina langallisia.
Razer on työstänyt pitkään ja hartaasti Lanceheadia, joka on hieno esimerkki kompromissista, jossa ei oikeastaan ole tehty kompromissia. Kunnianhimoisesti toteutettu hiiri toimii hyvin kummallakin kädellä, ja sen voi halutessaan tehdä langalliseksi letkulla. Lanceheadia on kuitenkin markkinoitu nimenomaan sillä, että nyt videopelaajillakin on passeli langaton hiiri.
Lancehead näyttää ulkoisesti perinteiseltä Razerin tuotteelta, joka on pelkästään hyvä asia. Hiiren kahden napin painamisesta syntyy tuttu tyydyttävä naksahduksen ääni. Pinta on vuorattu kumimaisella materiaalilla, joka luo hyvän otteen hiirestä. Rulla taasen tuntuu riittävän vankalta.
Mattamustan sijasta Lancehead on hopeaisen sävyinen, joten hiiri sopii käyttöön myös toimistossa tai vaikka wanhan ajan LANeissa. On silti sanottava, ettei Lancehead istu käteen yhtä ergonomisesti kuin sitä paljon muistuttava aikaisempi Razerin hiiri Deathadder. Tämän huomaa varsinkin pitkien peli-istuntojen päätteeksi.
Testauksen aikana Lanceahead oli käytössä monenlaisissa tarpeissa, ja kaikista niistä se suoriutui moitteetta. Vasteajassa ei tuntunut olevan eroa langattomuuden ja langallisuuden välillä.
Hiiri on ladattavissa USB-kaapelin avulla, mutta latauspaikka on muotoilua silmällä pitäen piilotettu liiankin huolellisesti. Seurauksena on, että lataaminen on tehtävä aivan omalla kaapelillaan, tai sitten käytettävä hiirtä kokonaan langallisena. Ratkaisu tuo mieleen Nintendon tavan suunnitella laitteet sellaisiksi, että ainoastaan Nintendon omat johdot niihin sopivat.
Edellä mainittu ongelma on kuitenkin pieni kokonaisuus huomioiden. Pelaajien tähän asti kohtaama ongelma langattomuuden ja vasteajan suhteen voidaan nyt katsoa ratkaistuksi. Lancehead on sopiva molempiin käsiin, ja soveltuu kaikenlaiseen käyttöön.