Red One on kertakaikkisen kammottava

Mitäpä en rahasta tekisi, on ohjaaja Jake Kasdan (Jumanji: Welcome to the Jungle) varmaankin todennut hyväksyttyään Warnerin mittavan palkan laittaa kokoon kamalin jouluelokuva koskaan, ikinä. 250 miljoonan dollarin budjetti, kummallista kyllä. Kyllä kyllä, The Rock varmaankin vei summasta ainakin puolet päätellen mahtavasta suorituksesta, mutta lukuun ottamatta törkeää palkkavaatimusta elokuvassa ei ole yhtään mitään, joka saisi sen vaikuttamaan kuutta dollaria kalliimmalta tekeleeltä. Niin kertakaikkisen mätä kokonaisuus tämä on.

Red One on joulupukin koodinimi. Tässä kammottavassa räpellyksessä pukki ei ole mukava ja pullea setä punaisessa nutussa ja polvenkorkuisissa nahkasaappaissa unohtamatta kultaista vyönsolkea. Ei, tässä juonessa hän on kuin Whiplashin psykopaattinen musiikinopettaja, joka huutaa ja heittelee symbaaleja ihmisten kalloihin. Tämä siksi, että Red Onen käsikirjoitus on kauttaaltaan ala-arvoinen, ja koska selvästi väsynyt ja surullinen J.K. Simmons ei vaivaudu tekemään mitään, mitä hän ei olisi jo tehnyt sata kertaa aiemmin. Pukki on stressaantunut, päättäväinen, röyhkeä ja vaativa persoona. Hän nostelee puntteja päivittäin, pukeutuu hihattomaan paitaan ja puhuu erittäin nopeasti. Rinnalla on henkivartija Callum Drift (The Rock), joka pitää pukin hengissä pitämällä ihailijat loitolla ja vihaiset tontutkin samalla.

Kaikki menee pieleen, kun 300-vuotias noita Gryla kidnappaa Red Onen, ja vie tämän maanalaiseen luolaan rakentamaan aseita, joilla voi tappaa puolet maapallon lapsista eristetyllä pukkitaialla. Ainoa, joka voi pelastaa vangitun poloisen joulupukin on Callum Drift aivan liian lyhyessä tummanpunaisessa nahkatakissaan... ja Chris Evansin henkilöhahmo tietysti, joka on hakkeri. 46-vuotias hakkeri pitämässä aurinkolaseja sisätiloissa, ja joka on ainoa, joka osaa tunnistaa pukin napanneen noidan. Callumin on nyt tehtävä työtä näsäviisaan ja vastuuttoman lapsellisen hakkeri Jack O'Malleyn kanssa pelastaakseen joulupukin elokuvassa, joka on kuluvan vuoden se toiseksi karmein elokuva.

Olemme kaikki nähneet jouluelokuvia, joille ei myönnetä kultaisia patsaita eikä liioin muisteta enää kuukausi katsomisen jälkeen. Useimmat jouluelokuvat haluavat levittää hyvää tunnelmaa ennen tapaninpäivää, eivätkä sitten paljon muuta. Se ei toki tarkoita, etteikö 250 miljoonalla dollarilla saisi kokoon tarinoita, jotka tuovat mieleen vihreän seinän edessä tehdyn lastenohjelman. Kaikki on kuvattu suuren vihreän seinän edessä, ja sitten täytetty tietokoneella tehdyllä roskalla, jossa on aito tekoälyn tunnelma. Red Onen tehosteet tuntuvat vitsiltä, ympäristöt ovat silkkaa roskaa ja elokuvan lähtökohta itsessään on niin väsynyt ja typerä, etteivät edes minun lapseni halunneet katsoa loppuun asti.

On niin ikään huomattava, ettei The Rockia vain enää kiinnosta. Hän olisi helposti voinut hengittää omaan Callum Drift -hahmoonsa enemmän eloa. Edes vähän vaihtelua ja persoonallisuutta. Käsikirjoitus ei kiellä olemasta edes hieman nokkela, edes hieman mausteinen silkan jäykkyyden ja yhden nuotin hahmon sijasta. Edes jonkinlaista dynamiikkaa Chris Evansin nalkutuksen sekaan olisi voitu laittaa. The Rock ei kuitenkaan tee mitään. Hän vain luistelee kohtauksesta toiseen toistellen repliikkejä, joita hän on sanonut 2000 kertaa aiemmin, ja hän tekee sen kylmällä karismalla, joka aikoinaan teki hänestä maailman isoimman filmitähden. Moinen on traagista. Traagista on, että elokuvayhtiöt maksavat näin paljon ultraroskasta. Ei mitään muuta.