Prototype ja sen jatko-osa Prototype 2 hiippailivat hiljaa Xbox Onen digitaaliseen kauppaan, eikä niiden ilmestymisestä rummutettu tavalliseen tapaan. Yksi syy tähän saattaa löytyä niiden huonosta tasosta, sillä Digital Foundryn tutkimusten mukaan ne jäävät laadultaan jälkeen jopa pelien vanhoista versioista.
Raportissa paljastetaan, että he vertasivat Xbox Onelle julkaistuja versioita alun perin Xbox 360:llä nähtyihin peleihin. Tulokset eivät ole kovinkaan vakuuttavia. Esimerkiksi ensimmäisen pelin piirtoetäisyys on identtinen vanhan version kanssa ja se pyörii maksimissaan 30fps:n ruudunpäivityksellä. Ajoittain tipahdetaan jopa 20fps:n paikkeille, jonka lisäksi ruutu repeilee pahasti suurimpien räjähdysten aikana. Resoluutio on sentään nostettu 1080p:n tarkkuuteen.
Prototype 2 kärsii edeltäjäänsä verrattuna vieläkin pahemmista ongelmista. Välivideot nykivät, ruutu repeilee todella pahasti ja ruudunpäivitys jää jälkeen jopa PS3:lle julkaistusta versiosta. Digital Foundryn mukaan sulavamman kokemuksen saa todellakin vanhalla pleikkarilla pelattuna. Sen versiota pidetään parhaimpana versiona, vaikka sekin kärsi pahoista puutteista. Remasteroinnin kanssa on selvästi ollut todella suuria vaikeuksia.
Kyseessä näyttää siis olevan erittäin huonot remasteroinnit näistä vanhoista peleistä. Sitä ei vielä tiedetä, kärsivätkö PS4:lle julkaistut versiot samoista ongelmista. Ne saapuvat PS Storeen huomenna.