Housemarque on viime vuosina kunnostautunut oivallisilla latauspeleillä, kuten Dead Nation ja Outland, mutta studio on ehkä parhaiten tunnettu Super Stardustin luojana. Sarjalla ja SHMUP-pelityypillä on pitkät perinteet, ja Pleikkareille ilmestyneet "supertähtisumut" edustivat puhdasta arcade-räiskintää parhaimmillaan.
Puolentoista tunnin Resogun-session jälkeen on selvää, ettei Housemarque ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen. Resogun ei ole suora jatko-osa, mutta se henkii samanlaista fiilistä, joka iski myös Super Stardust HD:ssä. Missään vaiheessa testiä peliohjaimesta ei olisi malttanut luopua, vaan peli suorastaan huusi kokeilemaan vielä kerran.
Suurimmat erot Super Stardustissa ja Resogunissa ovat kuvakulma ja kentän muoto. Enää ei liikuta pyöreän planetoidin pinnalla, vaan vihollisia nitistetään sivuvinkkelistä sylinterin muotoisella areenalla. Vaikka korkeusakseli on rajallinen, vihollisen selustaan voi hurauttaa näppärästi vain kaahaamalla tästä vastakkaiseen suuntaan. Lisäksi kentän muoto saa aikaan mainion ilmeen, kun kartion läpi voi vilkuilla mitä toisella puolella kenttää tapahtuu - jos siis ylipäätänsä hektisen taistelun keskeltä ehtii ympäristöä edes huomaamaan.
Resogunissa riittää vauhtia heti alusta lähien, ja kesti aikansa ennen kuin tärkeät erikoiskyvyt ja mittarit sai tutkalle. SHMUP-pelien ystäville ne ovat toisaalta tuttuja. Boost-kyvyllä pääsee revittelemään supervauhtia vihollisten läpi, ja mitä enemmän vihulaisia tuhoaa matkalla, sitä isomman räjähdyksen napista irti päästäminen aiheuttaa. Overkill puolestaan päästää valloilleen valtavan lasersädehyökkäyksen, jolla putsaa edestään kaiken lukuun ottamatta aivan suurimpia vastuksia. Ja toki arsenaalista löytyy vielä vanha kunnon Smart Bomb, jonka räjähdysaalto siivoaa hetkellisesti kaiken sylinterin pinnalta.
Peliin on näillä näkymin tulossa ainakin kolme alusta, joista pääsin kokeilemaan kahta. Ensimmäisen aluksen perusase oli vahva suoraan eteenpäin ampuva kanuuna, kun taas toisen paatin tykki oli heikompi, mutta osa ammuksista hakeutui kohteeseensa. Jälkimmäisen avulla ei siten voinut rynniä suoraan vihollisia päin, mutta toisaalta niitä pystyi vahingoittamaan jatkuvasti myös varovaisimmista asemista.
Vaikeustasoista löytyi neljä vaihtoehtoa. Mukavasti haaste ei vaikeammillakaan asteilla perustu kestävämpiin tai nopeampiin vihollisiin. Sen sijaan viholliset ampuvat kuollessaan pelaaja kohti vielä yhden ammuksen (vaikeimmalla kaksin kappalein). Huolimattomasti pelaamalla voi siten päästää valloilleen hurjanlaisen luotihelvetin. Tiukemmat vaikeustasot heittivätkin taktiikat päälaelleen. Siinä missä helpolla ja normaalilla pystyi miettimään pistesaaliinsa optimointia, kahdella vaikeammalla pelaaminen oli enemmänkin epätoivoista selviytymistaistelua.
Pisteisiin liitetty kombojärjestelmä on sinänsä helppotajuinen ja korostaa tasaisuutta. Pistekerroin kasvaa vihollisia ketjussa tuhotessa, mutta tauot tuhon tekemisessä syöksevät kertoimet laskuun. Näin ollen äkkiseltään hyvältä vaihtoehdolta tuntuva Smart Bomb saattaakin olla kombopisteiden kannalta kohtalokas ratkaisu. Vihollisten lisäksi pisteitä saa myös pelastamalla kentälle putoavia pikkumiehiä. Nämä voi käydä nappaamassa kyytiin maan pinnalta ja viedä turvaan emoalukselle, jolloin palkinnoksi on tiedossa power up -esineitä tai bonuspisteitä.
Resogunin koodi oli vielä keskeneräinen, ja kentissä näkyi muutamien vihollisten tilalla pelkkiä lentäviä kuutioita. Ulkoasultaan ja musiikeiltaan peli oli kuitenkin jo nyt loistavan näköinen ja kuuloinen. Vokseleihin perustuva grafiikka on käsittämättömän tyylikästä ja lasersäteiden pirstaloimat viholliset täyttävät ruudun väriloistolla. Markkinointipäällikkö Mikael Haverin mukaan Housemarquella ei haluta tinkiä vauhdista, ja peli pyöri keskeneräisenäkin mainiosti 60 kuvan nopeudella 1080p:n resoluutiolla.
Vaikka Resogun tuntui pelattavuudeltaan erinomaiselta, niin pelitestistä ilmeni myös pari huolenaihetta. Kenttiä on julkaisuun tiedossa vain viitisen kappaletta, mikä tuntuu vähältä, vaikka eri vaikeustasojen kanssa pelattavaa niissä varmasti riittääkin. Oli myös pienoinen pettymys kuulla, ettei peliin ole julkaisussa luvassa saman konsolin kaksinpeliä, vaan se on mahdollista ainoastaan verkon välityksellä. Haveri lupasi kuitenkin, ettei Resogun jää staattiseksi julkaisuksi. Kenttiä, aluksia ja pelimuotoja saattaa on siis tulossa lisää myöhemmin - ja ilman lisämaksua.
Resogun hyppäsi jo Gamescomissa PS4:n julkaisupelien odotuslistan kärkipaikoille. Konsolin saapuessa sille ei ole tiedossa monen montaa yksinoikeutta uuden Killzonen lisäksi, joten peli ilmestyy mainioon saumaan. Mikä mukavinta Resogun on ilmainen PS Plus -jäsenille. Kun laitteen mukana tulee vielä pari viikkoa ilmaista Plussaa, niin kaikki halukkaat pääsevät varmasti kokeilemaan, miltä peli tuntuu. Marraskuun loppua odotellessa.
Katso Resogunin debyyttitraileri alta: