Suomi
Gamereactor
ennakot
Rise of the Argonauts

Rise of the Argonauts

Kreikkalaisesta mytologiasta vaikutteensa hakeva mätkintäpeli kuulostaa epäilyttävästi God of Warilta. Tällä kertaa teräaseen kahvaa ei pitele Kratos, vaan kreikkalainen heeros Jason.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Mätkintäpeleissä God of Warin kopiointi vaikuttaa hyvältä idealta, sillä Kratosin seikkailut ovat kiistatta lajityypin parhaimmistoa. Rise of the Argonautsin tapauksessa ei vain ole oivallettu, että God of Warit eivät ole erinomaisia pelkästään ainestensa ansiosta, vaan tinkimättömän toteutuksen.

Sutjakka ohjattavuus ja monipuoliset taisteluliikkeet ovat yleensä toimintapelien elinehtoja. Rise of the Argonautsissa on ryssitty molemmat. Päähahmon liike on todella vaivalloista ja liikevalikoima on suppea. Taistelut taantuvat todella nopeasti hökkäys- ja väistönappien vuoroittaiseen näpyttelyyn. Tuntemattoman uhan vimmaisen tuhoamisen tunne on tipotiessään. Jason-parka ei edes osaa hypätä kuin tietyissä paikoissa, joten kovin monipuolista ohjauksesta ei ole edes yritetty saada.

Päähahmo pystyy roudaamaan mukanaan kolmea asetta kerralla. Astaloa lennosta vaihtamalla voi suorittaa periaatteessa siistejä yhdistelmähyökkäyksiä, mutta niiden hyöty käytännön tasolla jää vähäiseksi. Yhden aseen perusliikkeillä saa mukiloitua tiensä isonkin vihollismassan läpi.

Pelikokemuksen syvyys on pyritty tavoittamaan viilatun toiminnan sijaan roolipelielementeistä. Valitettavasti niiden liittäminen peliin tuntuu väkinäiseltä, eivätkä ne onnistu piristämään kankeaa tekelettä. Pelaajalle tarjotaan mahdollisuus suorittaa eri tekoja kreikkalaisten jumalten nimiin. Esimerkiksi sodan jumala Areksen pussiin pelaaminen tarkoittaa sitä, että Jason ratkaisee ongelmat puheen sijaan mätkimällä. Eri jumalien palvomisella pitäisi olla vaikutusta pelin dialogiin, mutta ainakin ennakkoversiossa höpöttely eteni yksiä raiteita.

Tämä on mainos:

Keskustelujärjestelmä on kopioitu suoraan Mass Effectistä. Keskellä olevasta kiekosta valitaan avainsanat, joiden perusteella pelihahmo haastelee. Mass Effectissä erinomaisesti toiminut vuoropuhelu ei toimi Rise of the Argonautsissa oikeastaan ollenkaan. Eri vaihtoehdoilla on tismalleen sama lopputulos, joten valinnaisuus ei käy edes silmänlumeesta. Tämä saa keskustelun vaikuttamaan siltä, että se on hätäisesti lisätty valmiiseen peliin, kun kokonaisuus on huomattu valjuksi.

Myös grafiikka on reippaasti alle keskitason. Peli on äärimmäisen raskas ja jähmeä, vaikkei sitä voi luonnehtia näyttäväksi millään osa-alueella. Hahmomallit voisivat olla pätevän näköisiä, mutta monikulmioluurankojen päälle on heitetty todella suttuiset pintatekstuurit. Ylimääräisiä yksityiskohtia pelimaailmassa ei juuri ole, graafisista tehosteista puhumattakaan. Silti peli nykii ja taistelut hyytyvät diaesitykseksi.

Näin suurin ongelmien myötä tuskin hyväkään juoni veisi mukanaan, mutta eipä Jasonin seikkailu kummoiselta vaikuta. Introjaksossa paha kultti nirhaa päähahmon morsmaikun, joten kostoretkelle on lähdettävä. Samalla Jason uhmaa kohtaloaan ja pyrkii elvyttämään edesmenneen emäntänsä takaisin elävien kirjoihin. Vuoropuhelu on todella kornia ja viimeistään onneton ääninäyttely saa pelaajan potemaan myötähäpeää tarinankerronnasta vastaavia henkilöitä kohtaan. God of Warin tavallinen mutta hyvin kerrottu tarina vaikuttaa tähän verrattuna Oscar-matskulta.

Ennakkoversion perusteella Rise of the Argonauts ei siis toimi millään osa-alueella. Sama peli on tehty jo vuosia sitten ja huomattavasti paremmin. Ellei myyntiversioon tehdä huomattavia parannuksia kautta linjan, voi pelin jättää huoletta pölyttymään pelikaupan hyllyyn.

Tämä on mainos:
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts
Rise of the Argonauts

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Rise of the Argonauts

Rise of the Argonauts

ENNAKKO. Kirjoittaja Juho Kuorikoski

Kreikan mytologiasta riittää ammennettavaa vaikka sataan toimintapeliin. Rise of the Argonauts ei tosin tunnu kaksiselta.



Ladataan seuraavaa sisältöä