Rocket League on yksi niistä peleistä, jotka ovat vain jatkaneet kasvuaan viime vuosien aikana. Matka alkoi vuonna 2015 PS4:llä jatko-osana Supersonic Acrobatic Rocket-Powered Battle-Carsiin, ja suosio lähti nousuun ilmaisena PS Plus -pelinä. Sittemmin Rocket League on kulkeutunut PC:lle, Xbox Onelle ja nyt myös Nintendo Switchille. Näin ollen ajokkimatsit saa mukaansa maailmalle.
Rocket League tekee saman kuin moni muukin Switch-peli: graafista laatua uhrataan kannettavuuden saavuttamiseksi. Tämä pätee niin isolta ruudulta kuin kannettavassakin muodossa pelatessa. Psyonixin mukaan telakassa peli rullaa tasolla 1280 x 720p, ja mukana kulkiessa on käytössä dynaaminen resoluutio riippuen käytössä olevasta areenasta. Taso pyörii yleensä lukemissa 1024 x 576. Täydellinen ratkaisu ei ole, mutta kuitenkin erittäin pelattava ja hauskuus saadaan säilymään myös kannettavassa muodossa. Psyonix on ilmoittanut jatkavansa pelin optimointia. Lisäksi ruudunpäivitys on 60 ruutua sekunnissa, joten sen puolesta ei valittamiseen ole aihetta. Resoluution eron toki huomaa oikein läheltä tarkasteltaessa, mutta käytännön pelaamista se ei haittaa.
Tilanne muuttuu astetta huonommaksi jaetun ruudun kannettavalla pelitavalla, joka tietysti puolittaa yhden pelaajan näkymän. Pelattava tämäkin tyyli on, muttei tokikaan pärjää telakoidun ison ruudun menolle. Pelaajien määrä on lisäksi rajattu kahteen kannettavassa muodossa, ja isolla ruudulla maksimi on neljä.
Paikallisen moninpelin varsinaiseksi ongelmaksi paljastuivat joy-con-ohjaimet. Nintendon ohjaimet ovat hyvin pienikokoiset, joten suositeltava pelitapa on antaa toiselle osanottajalle Pro Controller, ja liittää erilliseen "grippiin" toiselle molemmat joy-conit. Muussa tapauksessa olkanapeille sijoitettujen kaasun ja jarrun käyttäminen muuttuu tarpeettoman vaikeaksi. Lisäksi pelkästään yhden joy-conin käyttäminen poistaa oikean tatin kokonaan, jolloin Ball Camia ei voi ohjata.
Verkossa pelaaminen onnistuu yhteensä kahdeksan osanottajan voimin, ja meno tapahtuu yhdessä PC- ja Xbox One -pelaajien kanssa. Valitettavasti PS4 ei ole mukana kemuissa. Arviota varten pelatuissa 4 vs. 4 -otteluissa oli kiivas meno, eikä mitään merkittäviä ongelmia esiintynyt.
Nintendon ystäville mukana on omat autot Mariolle ja Luigille, jotka ulkoasun ohella myös ääntelevät asiaankuuluvasti. Menossa on myös Samus Aran -teemainen Metroid-auto, jonka futuristinen ulkomuoto ei erotu muista kärryistä yhtä hyvin kuin Mario ja Luigi.
Ajan kanssa Rocket League on hioutunut mahtavaksi peliksi. Urheilupeli ei ole koskaan tuntunut yhtä maittavalta ja helposti lähestyttävältä. Eikun autoilla ajamaan ja palloja viskomaan.