Rollerdrome

Muutama viikko sitten mainitsin ennakossani, että Rollerdrome on mielenkiintoinen yhdistelmä tyyliä ja rullaluistelua. Harmillisesti kokonaisuus onkin sitten jokseenkin unohdettava.

Rollerdrome ei ole mittava peli. Luvassa on hieman yli kuusituntinen tarina, jossa vain suoritetaan listalla olevia haasteita erilaisissa paikoissa. Tarina on kaikesta huolimatta olemassa, ja siinä Kara Hassan liittyy extreme-urheilu Rollerdromen piireihin. Tavoitteena on saada maksetuksi massiivinen velka, joka perheelle on kertynyt. Tarina kerrotaan pääasiassa viesteissä ja sähköposteissa, joten juoni hukkuu jonnekin taustalle hyvin nopeasti. Toisin sanoen sitä tarinankerrontaa ei juuri ole.

Rollerdrome on toiminnallinen pyssyttely, jonka ytimessä on tyyli. Tässä on peli, jossa voi tehdä voltteja ja muita temppuja samalla ampuen pahiksia The Matrixin tyyliin hidastetusti. Jos moinen ei kiinnosta, kannattaa suunnata muualle siinäkin tapauksessa, että sarjakuvamainen tyyli vaikuttaisi ulkoisesti vetoavalta. Pelattavuuden juttu on kerätä pisteitä ja suorittaa haasteita hoitaen homma mahdollisimman nopeasti. Pelaaminen on kieltämättä hauskaa, mutta seitsemän tai kahdeksan kentän jälkeen alkaa uupumus iskeä, eikä niitä vihollisiakaan ole kuin muutama erilainen.

Pahikset ovat kuitenkin vaihtelevia, mikä vaikuttaa toimintaan. Yhdessä hetkessä vältellään tarkka-ampujan luoteja, ja seuraavaksi onkin kiire väistellä kohti tulevia raketteja. Ja samaan aikaan on toki mietittävä tehtäviä temppuja, koska niitä tekemällä saa lisää ammuksia. Tämä pakottaa jonkinlaiseen tyyliä tavoittelevaan pelaamiseen. Toki mukana on niin sanottu combo-mittari, joka täyttyy vihollisia eliminoitaessa. Pelaaminen on siis erittäin sujuvaa.

Haasteiden suorittaminen on pakollista, mikäli aikoo saada avatuksi niitä uusia kenttiä. Tämä vaikuttaa kuitenkin merkittävästi ydinpelattavuuden sujuvuuteen, sillä haasteena saattaa olla esimerkiksi suorittaen kenttä vain yhdellä asetyypillä. Jos siis aikoo läpäistä Rollerdromen kokonaan, on pakko pelata samoja kenttiä useampaan kertaan. Tämän varaan Roll7 tuntuu laskevankin, koska toiston lisäksi ei sitä muuta sisältöä sitten olekaan.

Läpäisyn jälkeen avautuu uusi pelimuoto, joka lisää vaikeustasoa entisestään, mutta edelleen pelaaminen tapahtuu niillä samoilla neljällä tai viidellä erilaisella areenalla käyttäen samoja aseita kuin ennenkin. Toisto iskee siis ja pahasti, mikä on sääli sikäli, että pelattavuus itsessään on hyvää. Paljon parempi tarina olisi voinut tehdä hyvää, ja uudet alueet olisi voitu esitellä pelaajalle paremmalla tavalla.

Rollerdrome ei siis onnistu tekemään suurtakaan vaikutusta. Peli toimii kuitenkin hyvin, taiteellinen tyyli on onnistunut ja idea on hyvä. Hauskuus vain alkaa toistaa nopeasti itseään, ja on muutenkin ohi nopeasti.