Roofman

Vuonna 1998 Yhdysvaltain armeijan entinen laskuvarjojääkäri Jeffrey Manchester päättää ryöstää McDonald'sin katossa olevan reiän kautta, koska hän on kyllästynyt elämään kuin köyhä, jolla on leukaan asti ulottuvat laskut ja ex-vaimo, joka vihaa häntä "luuserin tapojensa" takia. Tästä alkaa Jeffin ryöstöretki, joka päättyy siihen, että hän kerää vuoden aikana yli 1,6 miljoonaa dollaria, kun hän ryömii katon kautta 45 eri McDonald's-ravintolaan ja tyhjentää niiden kassakaapit päivää ennen kuin rahat on määrä siirtää pankkiin. Sitten poliisi saapuu paikalle, ja Jeffiä syytetään aseellisen ryöstön lisäksi myös kidnappauksesta, koska hän on toistuvasti pidättänyt McDonald'sin henkilökuntaa lukitsemalla heidät pakastimeen kassakaappiryöstöjen aikana. 45 vuoden tuomio pysähtyy, mikä tietysti tarkoittaa, että Jeffin on keksittävä keino paeta vankilasta.

Kaikki tämä tapahtuu muutamassa minuutissa suoratoisto-elokuvan Roofman alussa ja se on 100-prosenttisesti tositarina, joka perustuu Jeffrey Manchesterin traagiseen elämään ja aikoihin. Kameran takana on Derek Cianfrance, joka on aiemmin tehnyt Blue Valentinen (raskas, synkkä, loistava) ja Ryan Goslingin klassikon A Place Beyond The Pinesin, ja pääroolissa nähdään pahasti laihdutettu, laiha Channing Tatum, joka tässä on karistanut kaikki tyypilliset "isminsä" eikä näin ollen edes muistuta Magic Mikea ja tanssivia vatsaneliöitä.

Roofman on yksi pitkässä sarjassa elokuvia, jotka hämmentävät minua konseptivaiheessa aivan suunnattomasti. Tämä johtuu siitä, että tässä ei ole periaatteessa mitään kerrottavaa, varsinkaan mitään kiinnostavaa. Tämä ei tietenkään koskaan tarkoita sitä, että itse elokuva, sen näyttelijät ja hahmot olisivat aktiivisesti huonoja - ei ainakaan määritelmän mukaan, mutta kun otetaan huomioon kaikki ne uskomattomat tosielämän tarinat, joita ei ole vieläkään tehty pitkiksi elokuviksi, on minusta täysin absurdia, että Roofman kaltainen tarina tehdään. Moraalina tässä on tietenkin se, että Jeff ryösti 45 McDonald'sia, pidätti yli 100 ihmistä ja varasti toisten ihmisten rahat, mutta teki sen kaiken pakosta, koska hän on pohjimmiltaan hyvin ystävällinen mies. Ohjaaja Derek Cianfrance tekee kaikkensa ja vähän enemmänkin rakentaakseen sympatiaa Jeffille "väärinymmärrettynä" ja Tatum yrittää parhaansa esittääkseen hyvän miehen, jolla on hyvät aikeet ja hyvät arvot. Jeff on kiltti. Jeff on herttainen. Jeff on hyvä. Hyvä. Hyvä. Jumalallinen. Jeff on hyvä isä. Hyvä. Kiltti. Hyvä isä. Hyvä isä. Hyvä mies! Hän ryöstää ihmisiä ja yrityksiä vain siksi, että hänen on pakko. Tämä viesti iskostetaan niin kovaa, että siitä tulee melkein parodista, ja kun otetaan huomioon, miten jännittämättömiä ja epäkiinnostavia koko lähtökohdat ja tapahtumat ovat, olen aidosti utelias, kuka lahjoi kenet, jotta nimekkäät studiot edes harkitsisivat ajatusta hänen elämänsä kuvaamisesta.

Näyttelijätyö on kuitenkin erittäin hyvää. Channig Tatum on osoittanut aiemmin, että hän osaa tehdä paljon, paljon muutakin kuin käpertyä olohuoneen pöydälle vauvaöljyn peitossa - ja tässä hän onnistuu näyttelemään haavoittuvaista ja paniikissa olevaa tavalla, joka toimii läpikotaisin. Sama pätee tietysti aina hyvään Kirsten Dunstiin, jolla on niin paljon läsnäoloa ja luontaista haavoittuvuutta, että hänen hahmonsa Michelle on elokuvan uskottavin. Inhimillinen draama Jeffin ja Michellen välisessä suhteessa on hyvää, mutta sitä on liian vähän, eikä siinä ole myöskään todellista syvyyttä koko elokuvan viimeiseen sekuntiin asti. Kaiken kaikkiaan Roofman ei ole huono elokuva, mutta se on epäkiinnostava ja suhteellisen yksitoikkoinen.

Nimeni Jeff...