Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että Sony muuttaa kokonaan moniformaattista lähestymistapaansa ja julkaisee live-palvelun vain muille formaateille kuin Playstationille. Tämä tarkoittaa sitä, että Helldivers II:n kaltaiset pelit julkaistaan todennäköisesti jatkossakin laajalti, kun taas Lego Horizon Adventuresin ja Sarosin kaltaiset projektit jäävät todennäköisesti PlayStationin yksinoikeudeksi.

Olen nähnyt monien lanseeraavan teorian, jonka mukaan tämän tarkoituksena olisi estää Xbox-pelaajia pelaamasta Sonyn nimikkeitä, mutta siihen en todellakaan usko. Toisaalta emme me eikä Sony tiedä vielä tarkalleen, miten seuraava Xbox tulee toimimaan, ja toisaalta emme edes tiedä, milloin se saapuu.

Ottaen huomioon, kuinka tehokas se näyttää olevan, uskottavimpien tietojen mukaan huomattavasti parempi kuin Playstation 6, voi myös epäillä, että se tulee maksamaan yli 10 000 dollaria ja olemaan PC konsolin kaltaisessa laatikossa. En usko, että se on uhka, josta Sony välittää paljon.

Mutta Steam Machines on tulossa, ja tässä kohtaa uskon (aivan kuten entinen Blizzard-pomo Mike Ybarra) Sonyn olevan sitäkin huolestuneempi.

Tulevatko nämä menestymään ja toimimaan lähinnä PC:nä, jolla voi pelata sekä Playstation- että Xbox-pelejä valtavan Steam-kirjaston lisäksi... silloin voi käydä todella vaikeaksi. Luulen, että se huolestuttaa Sonya paljon enemmän. Menisin jopa niin pitkälle, että he näkevät Microsoftin tässä tapauksessa pikemminkin kumppanina kuin kilpailijana, ja komponenttina jota käyttää Steamia vastaan.

<bild>

PC, jossa on Xbox-logo, tuskin huolestuttaa Sonya - mutta tätä he voivat pitää tarkoin silmällä.

On ollut muutama turhauttava viikko, jolloin Johan Mackegård päivittäin selitti, kuinka väsynyt hän on yönaikaisen Pokémon Pokopian pelaamisen takia, tämä siksi, että "sitä ei voi laittaa pois". Se on saanut minut suremaan kovasti, etten itse arvostellut - samalla kun luin kateellisena hänen arvosteluaan.

Mutta hän ei ole yksin kehumassa peliä. Open Critic kertoi eilen, että siitä on hyvää vauhtia tulossa hyvin arvioitu Pokémon-peli ikinä, sarjassa, jossa on periaatteessa vain hyviä pelejä ja joka on ollut olemassa jo 30 vuotta - ja myös Metacritic yhtyy kuoroon.

Tämän seurauksena Pokémon Pokopiasta on keskusteltu laajasti toimituksen chatissa viimeisen kahden päivän aikana, jossa arvioin, että noin puolet toimituksesta on valmis ottamaan Ditton roolin ja rakentamaan itselleen kodikkaan saaren kaikkien taskuhirviöiden kanssa. Nyt täytyy vain pitää sormet ristissä, että posti saapuu ajoissa, sillä nyt olen hypetyksissä ja arvosteluni tulee ensi viikolla blogiin.

<bild>

Pitkään suhtauduin Pokémon Pokopiaan hieman epäilevästi, koska se todennäköisesti tarkoittaa, että joudumme odottamaan Animal Crossingia - mutta onneksi se näyttää seisovan omilla jaloillaan .

Juuri toissapäivänä bloggasin aiheesta Game-related harmony from the past I missing ja viittasin siihen, kuinka paljon mutkattomampaa pelaaminen oli ennen. Nopeasti aloitettu, pelit omistettiin, ei mitään kummallisuuksia eikä kukaan jahdannut ylimääräistä rahaa. Mutta olin varovainen huomauttamaan, ettei menneisyydessä ollut oikeastaan yhtään paremmin. Ei ainakaan yhtenäisenä totuutena.

Tämä pätee tietysti myös nykyään. Silti... Kun juuri kirjoitin tätä uutista Dreamcastin parhaista peleistä, en voinut olla tuntematta tiettyä surua. On ehdottoman hyvä, että peleistä voi nauttia formaatista riippumatta, koska useampi ihminen voi nauttia niistä. Mutta tässä meillä on konsoli, joka eli Euroopassa noin puolitoista vuotta, ja yksinoikeuspelien määrä on suorastaan hämmästyttävä.

Niin, ei muuten pelkästään yksinoikeuspelit. Dreamcastilla oli naurettavan hyviä pelejä, uusien julkaisujen tahti oli tappava. Uutuus sisältää siis suunnilleen parhaat pelit, jotka julkaistiin 18 kuukauden aikana, ja minusta tuntuu jälleen kerran, että meitä on luultavasti huijattu makeisista nykypäivän peliteollisuudessa, jossa joudumme odottamaan, odottamaan ja odottamaan nimikkeitä, joissa pelaamisen ilo ei valitettavasti edelleenkään ole priorisoitu kuten ennen.

<bild>

Playstation 5:llä ja Xbox Series X:llä on yhteensä yhdeksän yksinoikeuspeliä yhdessä - Playstationin osuus niistä on yhdeksän. Dreamcast oli syönyt ne aamiaiseksi puolessatoista (kuva Redditistä.)

Alkoi siitä, että sammutin Youtuben ja jostain epäselvästä syystä sain ajatuksen, että aion katsoa Section Z:n läpipeluun Puolihämärä Capcomin peli NES:ltä josta pidin alkuaikoinaan kovasti hienon teeman, hienon musiikin ja hienon suunnittelun ansiosta.

Mutta... En koskaan tehnyt sitä. Luulen, että hyvin harva teki. Se ei ollut vain vaikea, vaan myös hieman epäselvä asetelma. Miten etenisit eteenpäin, pitäisikö sinun mennä ylös vai alas jokaisen kurssin lopussa? Siihen aikaan ei ollut minkäänlaista apua, ja lopulta luovutin ja vaihdoin sen johonkin muuhun.

Section Z sai minut kuitenkin huomaamaan, että suunnittelu muistutti hieman Robotechia (sarja, josta kirjoitan harvoin, koska aina löytyy joku, joka hieman mestarilliseen sävyyn haluaa selittää, että Macross on alkuperäinen - ja parempi, jotenkin niin kuin kaikki eivät jo tietäisi tätä). Joten... päätin Youtubeen Robotechin ensimmäisen jakson. Ja... Se oli olemassa kokonaisuudessaan. Ja niin olivat kaikki muutkin jaksot.

https://www.youtube.com/watch?v=Rau_ndNA_gY

Tämä johti Resident Evil Requiemin pelattavuuden tauottamiseen, jotta voisimme katsoa vuoden 1985 sarjakuvaa (Japanissa teknisesti vuodelta 1982). En katunut sitä hetkeäkään. Koska oi miten tämä sarja kestää. Animaatio tältä aikakaudelta oli todella näyttävää ja joku aivan erilainen kuin nykyään. Ihmiset räjähtävät kuoliaaksi, putoavat kuolemaan rakennuksista ja on alastomia suihkukohtauksia... lapsille tehdyssä sarjassa. Niin hyvässä kuin pahassa - siinä missä olen melko varma, että joidenkin mielestä on vapauttavaa saada viihdettä ilman sääntöjä, kun taas toisten mielestä lasten pitäisi katsoa vain ystävällisiä sarjoja, joista oppii pedagogisesti jotain - on pakko lisätä.

Jälkimmäiseen keskusteluun en tällä kertaa lähde mukaan, mutta totean, että se oli ihastuttavan nostalginen muistiliuska ensimmäisen kauden myötä. Ei se taaskaan ollut yleisesti ottaen parempi aiemmin - mutta joskus se oikeasti oli. eeppiset ohjusparvet ja Veritechin selkeä todiste siitä.

<bild>

Robotech hallitsee, musiikki, toimintakohtaukset, hahmot ja tuo upea design. Huippuluokkaa kauttaaltaan.

Oikeastaan minulla oli jo liikaa pelattavaa, mutta kun hyvät arvosanat Resident Evil Requiemistä alkoivat kolkutella, en oikein voinut vastustaa Pakkohan se oli Requiem myös minulle ja lauantai onkin mennyt Gracen ja Leonin kanssa seikkaillessa. En ole päässyt kovin pitkälle (Johan Mackegårdin arvostelu löytyy täältä), ja useat teistä ovat varmaan jo edellä, mutta haluan silti jakaa spoilerittomat vaikutelmani.

Ja... Ne ovat hyvin positiivisia. Vaihtaminen kahden hahmon välillä, joita pelataan kahdella täysin eri tavalla täysin eri näkökulmista (voi valita, mutta Capcomin suositus on täydellinen), on neronleimaus, joka saa pelin tuntumaan todella tuoreelta pelattavuuden kannalta.

Äänimaailmaltaan se tuntuu jonkinlaiselta Resident Evil 4:n ja Resident Evil 7: Biohazardin yhdistelmältä. Siinä on Leonin macho-asenne ja nopeatempoinen taistelu edellisestä, mutta se mielettömän epämukava ja henkilökohtainen kauhun tunne jälkimmäisestä.

Haluan myös korostaa grafiikkaa (Xbox Series X, mutta kaikki versiot ovat kuulemma hyviä). Capcom on tehnyt ehdotonta huipputyötä tämän upean seikkailun kanssa, ja se myös kunnioittaa ennen kaikkea Gracen ääninäyttelijää, Angela Sant'Albanoa. Jos tänä vuonna ei olisi julkaistu peliä nimeltä Grand Theft Auto VI, olisin luullut, että Grace olisi ollut todennäköinen voittaja The Game Awardsissa. Nyt tietysti Lucian (jota tiettävästi esittää Manni L. Perez) sanotaan olevan kova kilpailija.

Mutta yhteenvetona voidaan todeta, että Resident Evil Requiem on erittäin houkutteleva. Jos olet miettinyt, olisiko se jotain sinulle ja pidät kauhusta - niin silloin kannattaa ehkä tarttua siihen.

<bild>

Hunk-Leon on yksioikoisten vuorosanojen kuningas Resident Evil Requiemissä .