Saccharine

Sanoiko joku kehon kauhua? Taas minä alan jaaritella tästä siunatusta kauhuelokuvien vuodesta, sillä tiedätkö mitä? Se ei vain lopu millään. Tänä vuonna kauhuelokuvien saralla olemme saaneet muun muassa Obsessionin, Evil Dead Burnin ja Lee Croninin The Mummy -elokuvan, vain muutamia mainitakseni. Ja nyt on tulossa Saccharine, joka on ilmeisesti Australian ja Suomen yhteistuotanto. Ettekö ole kuulleet siitä? En minäkään, ennen kuin pari viikkoa sitten. Törmäsin sattumalta arvosteluun ja kiinnostuin, ja olen siitä erittäin kiitollinen. Omalla tavallaan Saccharine muistuttaa elokuvaa The Substance ja lukuisia muita kehon kauhuelokuvia, mutta se tuo genreen jotain ainutlaatuista.

Hana, onneton rakastunut lääketieteen opiskelija, ajautuu mukaan äärimmäiseen laihdutustrendiin, joka lupaa nopeita tuloksia. Pian sen jälkeen häntä alkaa vainota rituaaliin liittyvä nälkäinen henki. Kun raja ruumiin, syyllisyyden ja yliluonnollisen riivauksen välillä hämärtyy, hän joutuu kohtaamaan pakkomielteensä seuraukset.

Ohjauksesta vastaa Natalie Erika James, joka on aiemmin ohjannut kauhuelokuvat Relic ja Apartment 7A (Rosemary’s Baby -elokuvan esiosa). Hanan roolissa nähdään Midori Francis, joka tunnetaan muun muassa roolistaan sarjassa Grey’s Anatomy, ja hän on Hanan roolissa aivan loistava. Myös muut näyttelijät, kuten Madeleine Madden ja Robert Taylor, antavat vakuuttavia suorituksia.
Saccharine-elokuvassa hyppäämme kannibalismiaallon kyytiin, mutta odottamattomalla ja erilaisella tavalla. Se on varsin groteski, mutta ei väkivallan itsensä tai niiden kohtausten takia, joissa lääkärikäynneillä avataan rintakehiä, vaan groteskisuus piilee turvotuksessa. Saccharine-elokuvaa katsellessasi et juuri ole makeisten tai kakkujen tuulella. Itse asiassa et halua syödä mitään. Jos inhoat helposti, suosittelen pitämään välipalat kaukana.

Tässä on paljon pidettävää. * Saccharine * on queer-henkinen kehon kauhuelokuva, jossa esiintyy mielenkiintoisia hahmoja. Se on arvaamaton, ja kauhuelementit ovat tyylikkäitä ja toisinaan hermoja raastavia, mutta en pidä sitä lainkaan epämiellyttävänä. Se on myös surullinen ja ajankohtainen samanaikaisesti, ja sen teemoina ovat kehon häpeily ja ”looksmaxxing”. Se heijastaa sairaata yhteiskuntaa tyylikkäällä tavalla. Pieni rakkaustarina tuntuu aluksi, ellei tekaistulta, niin ainakin hieman yksinkertaiselta. Tuntuu melkein juonelliselta aukolta, että Hanan valmentaja rakastuu häneen huolimatta siitä, että hän tietää Hanan käyttävän suorituskykyä parantavia huumeita. Se kuitenkin tuo jotain lisää tarinaan, ja jos hyväksyy sen, että asiat sujuvat hieman liiankin sujuvasti, se on mielenkiintoinen lisä jo muutenkin kiinnostavaan tarinaan.

Olisin toivonut hieman enemmän levottomuuden tunnetta, mutta olen valmis sivuuttamaan sen, sillä * Saccharine * on viihdyttävä alusta loppuun ja tarjoaa myös lopun, jota arvostan. Joten jos olet body horror -elokuvien ja ahmimisen tuulella, pidä silmällä * Saccharine* -elokuvaa.