Secret Files: Tunguska

Ninan oli tarkoitus viettää maaliskuinen ilta mukavan rentouttavasti isänsä kanssa. Noutaessaan isäänsä luonnontieteellisestä museosta Nina huomaa, että jokin on pahasti pielessä. Isukki on kadoksissa ja työhuonekin on pengottu läpikotaisin. Mitä on tapahtunut? Miksei kukaan ole nähnyt mitään? Ja mikä on tämä Tunguskan tapaus, joka nousee pinnalle yhä uudestaan?

Secret Files: Tunguska DS on pc:lle vuonna 2006 ilmestyneen seikkailupelin uudelleenlämmittely. Vaikka seikkailupelit ovat noudattaneet samaa kaavaa jo yli 20 vuotta, tuntuu jokainen uusi peli silti tuoreelta. Perusasetelma seikkailupeleissä on se, että päähenkilö kävelee paikasta toiseen, poimii mukaan kaiken mikä irti lähtee ja ratkoo esineiden avulla eteen tulevia pulmia. Samantyyppisistä uusista ja hyvistä peleistä voi mainita esimerkkinä vaikka tunnelmallisen Syberian. Tunguska ei pääse samalle tasolle, mutta pelin idea on silti hyvä.

Peliä pelataan lähes ainoastaan kosketuskynällä ja pelattavuus on todella hyvin kohdallaan. Hahmo kävelee sinne minne pitääkin ja esineiden käyttäminen ja yhdisteleminen on helppoa. L- ja R-napeilla saa lisäksi näkyviin kaikki ruudussa olevat esineet. Tämä on loistava ajatus, joka pitäisi saada vakio-ominaisuudeksi tuleviin seikkailupeleihin. Pelaajan aika ei tällöin kulu nurkkia kolutessa ja pulmien ratkominen on mielekkäämpää.

Millaisia pelissä eteen tulevat pulmat sitten oikein ovat? Usein pelaajan täytyy löytää oikea esine, jota sitten käytetään oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Seikkailupelejä pelaamattomille esineiden käyttömahdollisuudet voivat tuntua aluksi oudoilta, sillä niitä käytetään todella mielikuvituksellisilla tavoilla. Esimerkiksi kännykkä muuttuu teipin ja kissan avustuksella liikkuvaksi salakuuntelulaitteeksi. Pulmat eivät ole järin vaikeita, mutta niitä vaivaa tietty irtonaisuus tarinasta. Niiden tulisi olla luonteva osa tarinankuljetusta, eikä vain tapa hidastaa pelin etenemistä. Välillä tuntuu siltä, että pelintekijät ovat joutuneet vääntämään pelaajalle lisää tekemistä väkisin. Sekään ei ole auttanut, sillä seikkailupelejä pelanneet läpäisevät pelin parissa illassa.

Juonellisesti peli ei vakuuta, sillä kiinnostavan alun jälkeen peli lässähtää pahasti. Juonenkäänteet ovat ennalta arvattavia ja loppuhuipennus tuntuu päälle liimatulta. Lisäksi punainen lanka uhkaa hukkua paikoitellen kokonaan pelaajan reissatessa ympäri maailmaa. Matkalla tulevat tutuiksi Venäjän arot, Himalajan vuoristo, Kuuba, Englanti ja niin edelleen.

Ulkoasullisesti peli on ristiriitainen tapaus. Taustat ja keskusteluissa näytettävät hahmojen kasvokuvat ovat hienoja. Kolmiulotteiset pelihahmot sen sijaan ovat suttuisia, eikä poimittavia esineitä pysty erottamaan ilman pelin tarjoamia vihjeitä. Välivideot ovat myös suttuisia, eikä niissä päästä lähellekään DS:n hienoimpien pelien tasoa.

Äänimaailma jää pelissä täysin vajaaksi, sillä musiikkia ja ääniä ei ole juuri lainkaan. Pelissä on lähes koko ajan haudan hiljaista ja ainoaksi ääneksi jää taustahäly. Sekin on paikoitellen korvia riipivää. Poissa ovat tunnelmaa luovat äänet, kuten askelten kaikuminen tyhjissä saleissa. Musiikkia kuullaan ainoastaan välivideoissa ja alkuruudussa.

Mitä tästä siis jää käteen? Ainakin se todistaa, että seikkailupelien mekaniikka toimii hyvin Nintendo DS:llä. Muuten peli on kokonaisuutena keskiarvon alapuolella, enkä sitä suosittelisi kuin erittäin pahaan seikkailupelinälkään.