Vivid Helixin Semispheresin koukkuna on jaetun ruudun mekaniikka, jonka myötä pelaaja pääsee ohjaamaan kahta hahmoa samaan aikaan eri kentissä.
Semispheresin alkueliötä muistuttavia päähenkilöitä hallinnoidaan ohjaimen tateilla - vasemmalla keltaista ja sinistä oikealla - ja koetetaan kuljettaa eriväriset kaverukset oman kenttänsä lopussa odottavaan maaliin. Olkanäppäimillä laukaistaan hälytyksiä, luodaan Portal-henkisiä kurkistusaukkoja toisen pelihahmon maailmaan ja jopa vieraillaan siellä.
Pelihahmoja ei onneksi tarvitse missään vaiheessa ohjata samaan aikaan, vaan vaikeammissa kentissä eteneminen perustuu niiden hyödyntämiseen vuorotellen. Yksi pelin käytetyimmistä kikoista on temppu, jossa kurkistusaukossa lymyilevän pallon on houkuteltava hälytystoiminnolla vartijapallo muualle, jotta kaveri pääsisi eteenpäin omassa kentässään. Tällainen temppu on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä varsinkin alussa pelaajalla kestää huomattavan kauan nyrjäyttää aivopuoliskonsa tajuamaan, kummalla tatilla liikutellaan kumpaa palloa ja kummassa kentässä se sininen eliö nyt olikaan.
Alkupään kenttien jälkeen vaikeustaso tosin lähtee varsin jyrkkään nousuun. Uusia pelimekaniikkoja esittelevissä kentissä on välillä vaikea tajuta mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, kun sanallisia ohjeistuksia ei ole tarjolla. Runsaat vartijapallojen valokeiloissa kärventymiset eivät kuitenkaan turhauta, sillä mokat ovat poikkeuksetta pelaajan rähmäkäpälistä lähtöisin. Hosuminen ei koskaan pääty hyvin, vaan eteneminen tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta. Erityisesti hiiviskelypelimäiset valokeilojen vältteleminen ja vihollisilta pakeneminen ovat hauskoja ja raikkaita elementtejä pulmapelien lajityyppiin.
Semispheresin pelimaailma on upean näköistä katseltavaa. Valojen ja varjojen leikki eriväristen kenttien käytävillä säväyttää kerran toisensa jälkeen, mutta visuaalisista krumeluureista huolimatta tasot ovat miellyttävän selkeitä. Sid Barnhoornin suunnittelema äänimaailma soljuu hienosti tapahtumien taustalla, vaikkei jääkään pelirupeamien jälkeen soimaan päähän.
Semispheresin suurimmat puutteet ovat yllättäen tarinankerronnassa. Peli ei mitenkään selittele alkuasetelmiaan vaan hämmentää entisestään tarjoilemalla kenttien välissä pojan ja robotin yhteisistä seikkailuista kertovia sarjakuvastrippejä, joilla ei ole mitään järkevää tekemistä kokonaisuuden kanssa. Sarjisten kertoma surullinen tarina ei oikeastaan herätä pelaajassa mitään tunteita, vaan se jää harvinaisen latteaksi kehyskertomukseksi pelaamisen taustalle. Miinukseksi on laskettava myös se, että vanhoihin kenttiin palaaminen ei enää onnistu niiden läpäisemisen jälkeen.
Vivid Helixin värikäs ja näyttävä pulmapeli tarjoilee mekaniikoiltaan syvälliseksi ja monipuoliseksi muodostuvan kokonaisuuden, joka on parhaimmillaan loistavasti suunniteltujen aivopähkinöiden särkemisen juhlaa.