Serious Sam -sarjaa HD-aikaan kääntävä Devolver Digital on vahvistanut, ettei räiskintämässäilyä saada enää tänä vuonna Xbox 360:lle. Serious Sam HD: The First Encounter julkaistiin PC:lle viikko sitten, ja sen oli tarkoitus ilmestyä konsolille joulukuun aikana. Uusi julkaisuaika asettuu tammikuulle. Syytä pienelle lipsahdukselle ei kerrottu. Saa nähdä, heijastuuko konsoliversion myöhästyminen myös The Second Encounteriin, jonka on määrä ilmestyä ensi vuoden alussa.