Vuonna 2011 julkaistiin hullu, hullu peli. Sen taustalla olivat kolme japanilaisen pelialan isointa nimeä, eli siis Goichi "Suda51" Suda, Shinji Mikami ja Akira Yamaoka. Suda on näistä kolmesta se, jonka aivot ovat kieroutuneet, sillä hänet muistetaan sellaisista peleistä kuin No More Heroes, Killer 7 ja Lollipop Chainsaw. Shinji Mikami on sitten tehnyt sellaisia laajempiin kansanosiin vetoavia kuin Resident Evil, Dino Crisis ja Devil May Cry. Akira Yamaoka on muusikko, ja tehnyt melkein kaikki soundtrackit Silent Hill -peleihin, mutta myös sellaisiin kuin Lollipop Chainsaw ja Persona 4: Dancing All Night, joka on rytminen tanssipelisivuaskel eli "spin-off".
Hullu peli on, kuten on ehkä jo käynyt ilmi, Shadows of the Damned. Kyseessä on toimintapeli, jonka ei pitäisi paperilla toimia - mutta se toimii. Alkuperäinen julkaisija oli Electronic Arts, joka ei selvästikään tuolloin arastellut kokeilla uusia asioita. Suda51-pelien kanssa otetaan aina riski, sillä peli saattaa säntäillä odottamattomiin suuntiin, ja niin tekee myös Shadows of the Damned.
Kyseessä on kolmannen persoonan toimintapeli, jota Suda51:n johtama japanilainen Grasshopper Manufacture kuvaa "Helvetissä kulkevaksi ajoelokuvatoimintaseikkailuksi, joka sijoittuu supererikoiseen Helvettiin ja rock & roll -teemaiseen maailmaan" - kuvaus on pitkä ja polveileva, mutta en osaa kuvailla peliä itse mitenkään toisin.
Pelaaja on meksikolainen mitä mauttomin demoninmetsästäjä Garcia Hotspur, joka pukeutuu violettiin nahkatakkiin ja vyösolkeen, jossa lukee "Tapa minut". Hän ei epäröi posautella päitä ja ruumiinosia kaikenlaisilta demoneilta ja hirviöiltä heitellen samalla ilmoille penisvitsejä.
Kaikki alkaa jokseenkin surullisesti, kun Garcia löytää tyttöystävänsä Paulan hirtettynä makuuhuoneesta. Sitten huone onkin jo täynnä hirviöitä, ja kuusisilmäinen helvetin ruma hallitsija Fleming raahaa tyttöystävän Helvettiin rakastajattarekseen. Tietenkään kuumaverinen Garcia ei voi tällaista hyväksyä, joten hän lähtee matkalle tuomaan rakastaan takaisin elävien kirjoihin, ja toki ottamaan Flemingin pois päiviltä.
Tyttöystäväänsä etsiessä Garcialla on kepin päässä palava pääkallo, joka on pelin hengelle tyypillisesti nimeltään Johnson. Näin sitten Johnson kädessä Garcia Hotspur lähtee Helvettiin ja takaisin vapauttamaan tyttöystäväänsä Flemingin iljettävästä syleilystä.
Johnsonilla on keskeinen osa pelissä. Hän voi muuntautua kolmeksi erilaiseksi aseeksi koska tahansa: puoliautomaattiseksi revolveriksi, konekivääriksi ja haulikoksi. Kolme paperilla varsin perinteistä asetta eivät ehkä kuulosta kummoisilta, mutta kuten kaikki muukin Shadows of the Damnedissa, mikään ei ole niin kuin ennen, eivätkä aseetkaan ole tavallisia.
Hyvä esimerkki näistä aseista ja pelin poikamaisesta huumorista on, että revolverin nimi on Boner, ja pelin kuluessa päivittyessään nimi muuttuu muotoon The Hot Boner ja The Big Boner, joista viimeksi mainitussa on kokonaan oma minipelinsä, joka tuo mieleen eroottisen version Las Vegasista. On vain oltava valmis sellaiseen. Toiset kaksi asetta ovat aivan yhtä kekseliäitä, ja vaikka pelissä on vain kolme asetta, niiden päivitykset ovat niin moninaiset, että uusi päivitys saa aseen tuntumaan kokonaan uudelta. Ja päivittymistä tapahtuukin varsin usein.
Aika ei ole kohdellut hyvin Shadows of the Damnedia. Aseet tuntuvat edelleen hyviltä, mutta muu peli tuntuu kankealta ja kömpelöltä puhumattakaan kamerasta, joka osaa olla tiellä. Hyvä valon ja pimeyden mekaniikka pitää silti pelaamisen tuoreena vielä nykyäänkin. Osia Helvetistä, johon siis peli sijoittuu, on kiedottu tummaan sumuun, jossa ei kannata viipyä kauempaa kuin on pakko. Garcian energiamittari putoaa jatkuvasti sumussa, ja demonit ovat haavoittumattomia. Toisin sanoen sumussa ollessa tärkeää on vain pysyä hengissä. On kuitenkin ajoittain pakko mennä sumuun, sillä jotkut ovet saa auki ainoastaan kytkimillä, jotka ovat siellä sumussa.
Sumua voi hälventää ampumalla valopallon vuohen päähän, joka usein roikkuu sumun sisällä (tyypillistä Suda51-logiikkaa), tai sitten käynnistämällä jonkin ilotulitekoneen, joka hälventää sumun joksikin aikaa. Tämä valoisan ja pimeän mekaniikka merkitsee enemmän kuin miltä aluksi näyttää, sillä se lisää mukaan asteen ajatusta muuten melkoisen yksinkertaiseen räiskintään, joka ajoittain on niin yliampuvaa, että se muuttuu melkein naurettavaksi ja suorastaan absurdiksi. Mutta sellainen on odotettavissa Suda51-peliltä.
Sillä kun Suda51 on mukana, asiat ovat odottamattomia. Esimerkiksi lukittuihin oviin ei löydä avaimia vaan silmiä, aivoja tai mansikoita, joita on laitettava lukitussa ovessa roikkuvan itkevän vauvan suuhun. Välitallennuspisteet ovat lepakoita, jotka pudottelevat hohtavia papanoita välitallennuspisteen aktivoitumisen merkiksi. Pelin kauppias on kolme metriä pitkä sekoitus ihmistä ja hirviötä, joka oksentaa pelaajan ostamat tavarat. Pelin kuluessa liikutaan kieroutuneissa kylissä, kummallisissa kirjastoissa, taikaisissa labyrinteissa ja jossakin, joka tuo mieleen Monty Pythonin kaltaisen räiskinnän. Kyllä, tässä pelissä on paljon kaikenlaista.
Grafiikassa on oma erikoinen tyylinsä. Väkivaltaa on paljon, alastomia naisia ja fallisia symboleja on kaikkialla eikä kyseessä ole kaunis peli. Eikä se ollut sitä myöskään vuonna 2011. Kyseessä on siis remasterointi eikä remake, joten mukana on suurin piirtein ne vanhat grafiikat, joskin 4K-laadulla pyrkien 60 fps -tasoon. Tuota tavoitetta ei aina saavuteta.
Pelin yksi vahvimmista puolista on mahtava soundtrack. Akira Yamaokan soundtrack koostuu laajasta valikoimasta kummallisia kappaleita kautta usean lajityypin, jotka sopivat peliin täydellisesti alleviivaten pelin omaa tyyliä. Ääninäyttely on sekin loistavaa, sillä mukana ovat Steve Blum (Star Wars Rebels, God of War, Call of Duty) Garciana ja Greg Ellis (Pirates of the Caribbean, Star Trek) Johnsonina. Paul Mercier (God of War, Resident Evil, The Lord of the Rings) on Fleming ja Julianne Buescher (Star Trek, Silicon Valley) on Garcian tyttöystävä Paula.
Shadows of the Damned: Hella Remastered on mahtava remasterointi mahtavaan hintaan, sillä se maksaa vain 24,95 euroa. Grafiikkaa on paisutettu 4K-tasoon, mukana on neljä uutta asua Garcialle ja remasteroinnissa on myös mukana New Game+. Olisin toivonut vähän perusteellisempaa remasterointia, sillä aika ei ole tätä peliä hellinyt, ja sen on luonut mies kieroutuneissa aivoissaan. Toisin sanoen tässä ei ole kaikille soveltuva peli.
Pelattavuus toimii hädin tuskin valon ja pimeyden mekaniikan ansiosta, joka lisää mukaan tujauksen strategiaa. Kuitenkin lapsenomainen tyyli saattaa olla joillekin liikaa. Toisaalta kuten remasteroinneilla on tapana, on tämä remasterointi varmaankin suunnattu niille, joilla on hyviä muistoja alkuperäisestä - ja he saavat, mitä odottavat.
Shadows of the Damned: Hella Remastered on remasterointi yhdestä hulluimmista peleistä koskaan, ja nyt se tavoittelee uusia pelaajia, jotka eivät aiemmin ole päässeet sen pariin. Ja se on hienoa se, ja kuten sanoin, hinnoittelu on maltillista.
Jos siis haluaa kokeilla jotain uutta, eikä ole niin kauniin grafiikan ja säteenseurannan perään, kannattaa kokeilla Shadows of the Damned: Hella Remasteredia. Et varmaan uskalla, ethän?