DC Comicsin elokuvilla on ollut yhtä jos toistakin ongelmaa, mutta mukaan mahtuu myös hyviä elokuvia. Yksi tällainen oli juuri Shazam. Zachary Levi tähdittää nyt jatko-osaa, joka ei näytä saaneen samanlaista huomiota kuin edeltävä elokuva. Tämä on sääli, sillä jatko-osa on hauska ja viihdyttävä, joskaan ei ehkä ihan niin mahtava kuin se ensimmäinen Shazam.
Tarina on viihdyttävä, ja rytmitys on onnistunut. Ajoittain rainassa kuitenkin painotetaan hieman liiaksi "ystävyyden voimaa" ja muuta sen sellaista siirappista, jota ei tällaisessa elokuvassa ehkä tarvitsisi. Levi on kuitenkin edelleen loistava pääosassaan, ja komediallinen ajoitus ja suoritus ovat kunnossa. Toivottavasti Levi saa jatkaa myös siinä uudessa DC Comicsin elokuvien maailmassa, jota nyt luotsaavat James Gunn ja Peter Safran.
Helen Mirren tekee loistavan suorituksen. Toimintakohtaukset jättävät kyllä hieman parantamisen varaa, mutta muuten henkilöhahmo kaappaa huomion ruudulla ollessaan. Ja jos Shazam! Fury of the Gods on jollain osa-alueellaan vajaa, on se toiminnan määrä. Suurin osa toiminnasta tapahtuu lennellen ilmassa kehnojen digitaalitehosteiden kanssa, eivätkä nämä jaksot ole erityisen vaikuttavia.
Harmillisesti Lucy Liun Kalypso ei ole yhtä vakuuttava ilmestys. Tarina ei kerro riittävää taustatarinaa, ja näin pahistelu ei aivan osu maaliinsa. Se varsinainen pahis tarinassa on oikeastaan shazamoiva perhe, joka uhkaa revetä palasiksi eri osasten pyrkiessä kokeilemaan omia siipiään.
Kaikkiaan Shazam! Fury of the Gods on parhaiten kuvailtavissa viihdyttäväksi elokuvaksi. Se ei ihan saavuta ensimmäisen elokuvan korkeuksia, mutta osoittaa sen, että supersankaroinneissa on vielä potkua.