Shotgun Cop Man on vauhdikas ja hauska indiepeli

Noin kuusi vuotta sitten huomasin olevani täysin erikoisen ja vaivattoman hauskan indietoimintapeli My Friend Pedron pauloissa. Mahtava idea otti sujuvan ja kaoottisen taistelun sellaisista elokuvista kuin John Wick, ja singahti välittömästi suosioon tarjoillen kokonaisuuden verisellä ja väkivaltaisella tavalla, joka sopi loistavasti Hotline Miamin ja muiden sellaisten faneille. Vielä nykyäänkin My Friend Pedro on yksi suosikeistani indiepeleissä, ja siksi en tarvinnut vakuuttelua, kun DeadToast Entertainment ilmoitti uuden pelin olevan työn alla.

Nimenä on Shotgun Cop Man, joka on hyvin kirjaimellisesti nimetty aivan kuin My Friend Pedro. Pelaaja on taas aseisiin luottava kovanaama, jonka tehtävänä on pyssytellä läpi pahisten ja ansojen kansoittamien kenttien maaliin saakka, paitsi että nyt väkivaltaa ei suoriteta tietoisen banaanin puolesta, vaan nyt tehtävä on moraalisesti selvä; on löydettävä ja pidätettävä Saatana samoilemalla entistä syvemmälle ja syvemmälle Helvettiin.

Pelin ajatuksena on siis olla lainvalvoja, joka suuntaa alamaailmaan etsimään Kieroutunutta, eikä muuta tarvitsekaan tietää pelin tarinallisesta rakenteesta. Jopa Steamin sivulla ollaan hyvin rehellisiä tarinan virtaviivaisuudesta, sillä pelaajalle kerrotaan vain "mene Helvettiin, pidätä Saatana". Itse asiassa - ja tämä on yksi suosikeistani Shotgun Cop Manissa - ettei mukana ole käytännössä lainkaan dialogia, paitsi kun suorittaa yhden yhdeksästä kentästä ja etenee syvemmälle Helvettiin osuen lyhyesti napit vastakkain Saatanan kanssa, ja sankari suoltaa jonkinlaisen hurskaan uhkauksen ja saatana vastaa joka kerta ainoastaan "Nai itseäsi, Haulikko Kyttä Mies" ja samalla nostaen keskisormen pelaajalle. Voisin lopettaa tähän, ja melkein kaikki tarvittava on jo kerrottu Shotgun Cop Manista tarinan osalta.

Mutta niin, se pelattavuus. Tämä on se, missä DeadToast jälleen leveilee kyvyillään. Shotgun Cop Man on yksinkertainen peli, eikä sitä käy kieltäminen. Mukana on kahdeksan jaksoa suoritettavaksi, joista jokaisessa on noin 17 kenttää suoritettavaksi, ja kentät kestävät mitä tahansa 30 sekunnin ja kahden minuutin välillä. Jokaisessa kentässä se ydintehtävä on saavuttaa loppu, vältellä ansoja, ratkoa pieniä ympäristön pulmia ja päihittää pahikset siinä matkalla. Juttu vain on niin, että pelattavuus on hyvin nopeaa ja tyypillisesti varsin vaativaa, toisin sanoen mukana on lisätehtäviä aikarajan puitteissa tehtäväksi piesten kaikki pahikset matkan varrella, ja tehdä se ilman osuman ottamista, ja jopa suorittaen kaikki kolme samaan aikaan kentässä: vasta silloin kenttä on lopullisesti suoritettu. Moinen saattaa vaikuttaa alkeelliselta, ja monin tavoin sitä se onkin, mutta se on myös paljon haastavampaa kuin miltä aluksi vaikuttaa. Ja näin peli herää eloon, ja nousee uusiin korkeuksiin. Pyrkimys olla parempi ja hallita pelimekaniikka aina vain paremmin on se, mikä mahdollistaa pelin säilymisen alusta loppuun viihdyttävänä.

Pitääkseen asiat tuoreina tarjoilee DeadToast jatkuvasti pelaajalle uusia aseita. Haulikko on jatkuvasti käsillä, sillä liikkuminen on niin, että aseita käyttämällä nostetta, toisin sanoen ampumalla lattiaan haulikolla saa aikaan valehypyn. Sen toisen aseen voi vaihtaa, ja näin päästään käsiksi konekivääreihin, monipiippuisiin konekivääreihin, tarkkuuskivääreihin ja lukemattomiin muihin tapoihin posauttaa pahiksia ja ympäristöä palasiksi. Aseita syntyy ja putoaa satunnaisesti, joten pelata voi pitkään vain haulikolla ja pistoolilla, tai sitten käsiin saattaa saada ne parhaat aseet monen kentän ajaksi kerrallaan. Jälkimmäinen on parempi vaihtoehto, sillä pelin edistyessä erilaiset viholliset lisääntyvät samoin kuin ansat ja ongelmat, joita on vältettävä, ja näin ensin niin yksinkertainen ja alkeellinen pelattavuus muuttuu melkein luotikaaokseksi, jossa pelaajan stressitaso on korkealla, kun yrittää välttää kaiken kohti tulevan vahingon.

Se on enimmäkseen tasoloikkahaaste, joka pelaajien on selvitettävä kera kenttien täynnä ansoja ja ympäristön vaaroja, mutta ajoittain myös pomotaistot hiipivät mukaan kuvaan. Jokainen yhdeksästä ydinjaksosta sisältää kaksi pomokohtaamista, joista yksi on huone, jossa pelaaja on jumissa kymmenien pahisten kanssa kera vaarojen, kun taas se toinen laittaa kohtaamaan vahvan uuden pahiksen kera tuoreiden hyökkäyksien ja kykyjen. Molemmat ovat kovia ja stressaavia ja nopeita, mutta myös niitä Shotgun Cop Manin kohokohtia. Nämä tahtovat myös peilata tavallisten kenttien vauhtia, kun tyypillisesti pelaaja pyssyttelee pomojen läpi muutamassa minuutissa, ja peli kokonaisuudessaan on loppuun pelattavissa muutamassa tunnissa (ehkä tuplasti, jos etsii kaiken 100%). Ainoa poikkeus on Saatana itse, sillä se on tavallista haastavampi pomotaisto, johon saattaa kulua aikaa yli kymmenen minuuttia, ellei sitten onnistu kerrassaan täydellisesti kaiken aikaa.

DeadToast on kehittäjä, joka osaa tehdä yksinkertaisen todella, todella hyvin. Shotgun Cop Man on My Friend Pedron lailla täydellisen viihdyttävä toimintatasoloikka, joka ei vaadi paljoakaan aikaa, ja samalla tuntuu vaivattoman nautittavalta ja hauskalta. Jumputtava metallimusiikki ja yksinkertainen taiteellinen tyyli toimivat pelin eduksi (olkoonkin, että luotikaaos on joskus vähän liikaa, mutta eikö se ole tällaisten pelien idea?), ja tapa, jolla peli koko ajan lisää mukaan uusia järjestelmiä, ansoja, pahiksia ja aseita tarkoittaa, ettei koskaan ole tylsää, tai että kaavaan väsyisi. Kyseessä on jälleen kerran loistelias indietoimintapeli kehittäjältä, joka saisi julkaista pelejä vähän tiheämpään tahtiin kuin kerran 5-6 vuodessa.