Konami on julkistanut työstävänsä tällä hetkellä paikkauksia sekä Silent Hill HD Collectioniin että Silent Hill: Downpouriin. Ensimmäinen on kärsinyt epäsynkassa olevasta äänestä ja ruudunpäivitysongelmista, ja jälkimmäinen puolestaan automaattitallennuksen ongelmista.
Julkaisija pyrkii rauhoittelemaan faneja jotka ovat olleet jokseenkin tyytymättömiä erityisesti HD-kokoelman saamasta panostuksesta. Yksi suutahtaneista "faneista" oli ensimmäisen kolmen pelin ulkoasua luomassa ollut Masahiro Ito, jonka mukaan kokoelmaa ei olisi edes saanut julkaista nykyisessä muodossaan.