Dwayne Johnson näyttelee nykyään keskimäärin lähes joka toisessa isossa popkorninkäryisessä toimintarymistelyssä, joita Hollywood suoltaa pihalle. Mies vastaa kunnioittavasti kysyntään mutta liukuhihnatuotannosta alkaa jäämään hiljalleen tusinatehtailun maku.
Entinen erikoisjoukkojen johtaja, Will Sawyer (Dwayne Johnson), toimii nykyään turvallisuusalan ammattilaisena. Hän saa tehtäväkseen Hong Kongiin avattavan pilvenpiirtäjän turvallisuuden tarkastamisen. Valitettavasti joukolla rikollisia on muita suunnitelmia pilvenpiirtäjän ja sen omistajan suhteen, ja pian Sawyer huomaa olevansa perheensä kanssa keskellä hengenvaarallista selkkausta.
Tarina lainailee häikäilemättä palasia aikojemme klassikkoelokuvista, joten tarina on varsin ennalta-arvattavissa heti kättelyssä. Pahikset haistaa jo kauempaa. Sen sijaan on jo surkuhupaisaa ja pitkälti ennenkuulumatonta, että itse pilvenpiirtäjä on mukana ainoastaan lopputappelun näyttämönä. Onneksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita työnnetään katsojan ihmeteltäväksi tarpeeksi puuduttavaan tahtiin, eikä sivuutettua logiikkaa ja maton alle lakaistuja käytännön ongelmia juuri muista kaipailla.
Dwayne Johnson on omiaan kantamaan tällaisia elokuvia. Mieheltä löytyy taitoja ja uskottavuutta muuttua sympaattisesta isästä koko kansan sankariksi, joka pätkii pahiksia kumoon, ja pelastaa maailman viime hetkellä. Vaikka tunteille ei juuri tällaisessa vuoristorata-ajelussa tilaa ole, pakolliset hempeilyt suoritetaan ammattitaidolla. Erityisesti Johnsonin ja elokuvan lapsinäyttelijöiden välillä on autenttista lämpöä. Pahikset on Skyscraperissa jo valmiiksi kirjoitettu läpinäkyviksi, mutta yrmyiset näyttelijävalinnat todella alleviivaavat asiaa. Tuntemattomat näyttelijät osaavat toki näyttää vihaisilta ja ottaa nyrkkiä naamaan, mutta muuta muistettavaa heistä ei jää. Osittain kiinalaisen tuotannon saanut elokuva pakottaa mukaan kiintiöaasialaiset, jotka heikosta käsikirjoituksesta huolimatta ovat kohtuullisen hyvin edustettuna. Erityisesti tunnettu Byron Mann poliisietsivän roolissa on vakuuttava, varsinkin kun hän saa puhua äidinkieltään.
Vaikka fysiikan lakeja uhmataankin aika välinpitämättömästi, efektit Skyscraperissa ovat maltillisia ja uppoavat hyvin kuvaan. Näyttelijät istuvat lähes saumattomasti jälkikäsittelyssä lisättyihin taustoihin, ja isossa osassa olevat liekit näyttävät autenttisilta jopa elokuvan 4K-versiossa. Toisaalta elokuva on jälleen pelkkä ylöspäin skaalattu 2K-julkaisu eikä natiivi 4K-resoluution taltiointi, joten eroa ei juurikaan näe normaalin Blu-rayn ja UHD-levyn välillä. Tästäkin huolimatta paljon haastetta värierotteluun antavat punaiset sävyt liekkien muodossa näyttävät selkeiltä, ja monitoreista ja konsoleista hohkavat siniset valot yllättävän tarkoilta.
Äänimiksaus herättää Skyscraperissa huomiota. Elokuva puskee kiitettävän paljon ääntä ulos takakaiuttimista, luoden hyvän tilan tunnun katsojalle. Yleisesti takaäänet ovat elokuvissa varsin vaimeat, mutta jos Skyscraperia katsoessa istuu tarpeeksi lähellä takakaiutinta, saattaa ääniala alkaa jopa peittämään pääkaiuttimien antia. Joka tapauksessa runsas äänensyöttö auttaa hyvin pysymään elokuvan luomassa tunnelmassa.
Elokuvan painottaessa menoaan paljolti tyypilliseen käsirysyyn vaikuttaa siltä, etteivät kameramiehetkään ole selvinneet osumitta: taistelut kuvataan aikamoisen kameraheiluttelun kera. Toisaalta juuri taistelut tuovat paljon lisämaustetta muuten kovin kaavamaiseen menoon, sillä niissä sentään on varsin brutaaliakin asennetta mukana. Dwayne Johnsonin tavaramerkiksi tuntuukin nousseen ilkeiden kuolemien ja pahoinpitelyjen lisäily elokuviinsa taiturimaisesti ilman minkään sortin verenlennätystä. Skyscraperissa K-13-ikäsuositus on todellisella koetuksella.
Jos elokuvalle ei aseta odotuksia, ja mukana on tarpeeksi popkornia, niin kyllä Skyscraper saa ajan kulumaan. Kliseiden kierrättäminen ja logiikan unohtaminen kuitenkin polkevat tunnelmaa sen verran, ettei elokuvalle jää minkäänlaista uudelleenkatseluarvoa. Dwayne Johnsonilla on hyvää karismaa, mutta miehen on aika ruveta kiinnittämään huomiota lopputulokseen eikä vain sokeasti rymistellä eteenpäin jokaisen mahdollisen elokuvaidean perään.
4K UHD -julkaisu tulee normaalin Blu-ray-levyn kanssa ja elokuvan lisäksi mukaan on mahtunut myös kiitettävä määrä lisämateriaalia. Kommenttiraidan lisäksi pienillä videoleikkeillä käydään läpi elokuvan tekoa ja idean syntyä. Iloiseksi yllätykseksi mukaan on mahtunut myös poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, jotka ovat viime aikoina olleet vähän harvassa levyjulkaisuissa.