Sly Cooper: Thieves in Time

Cooperin klaanin rikkaasta historiasta on kuultu monesti ennenkin, mutta sarjan neljännessä pelissä tämä historia ei jää pelkäksi viittaukseksi. Sen sijaan siinä sukelletaan suoraan ajan pyörteisiin, ja päästään jopa näiden kuuluisien esi-isien ohjaksiin.

Olen odottanut tätä peliä kuin kuuta nousevaksi. Sly-trilogia oli Ratchet & Clankin rinnalla Playstation 2:n kärkitarjontaa, ja uusien seikkailuiden rantautumista PS3:lle on saatu odottaa liiankin kauan. Mielessä on tietenkin ollut, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Alkuperäinen kehittäjä Sucker Punch ei kuitenkaan enää ole puikoissa. Nämä keskittyivät Infamous-sarjan jatkamiseen ja antoivat Sly Cooper: Thieves in Timen innokkaalle Sanzaru Gamesille, jolla oli jo aiempaa kokemusta pesukarhun seikkailuista, koska nämä käänsivät Sly Cooper -trilogian PS3:lle. Kehittäjänvaihdos ei ole kuitenkaan ollut lainkaan huono asia. Slyn kuviot ovat uusiutuneet osin sangen onnistuneesta, mutta kaikki osa-alueet eivät ole päässeet aivan samalle tasolle.

Sly Cooper: Thieves in Timen peruskonsepti on houkutteleva. Slyn esi-isät ovat alkaneet kadota historian sivuilta, joten mestarivarkaan täytyy palata romanttiselta varhaiseläkkeeltään rikoksen poluille. Tämä tietysti raivostuttaa nyt ex-tyttöystävä Carmelitan, joka luuli jo tehneensä pesukarhusta rehellisen miehen. Murrayn muunnellulla pakettiautolla ajaa vaikka ajan muureista lävitse, ja tämän ansiosta juoni kulkee usean historiallisen aikakauden lävitse. Assassin's Creedkin pystyy vain yhteen näistä kerrallaan!

Jokaisessa aikakaudessa on oma keskusmaailmansa, jossa on runsaasti tutkittavaa, kerättävää ja nähtävää. Täydellisyydenhakuiset voivat lisätä pelikokemukseensa päiväkaupalla kestoa metsästämällä maastoon siroteltuja aarteita. Varsinaiset tehtävät tapahtuvat osin näissä keskusmaailmoissa, ja osin niissä sijaitsevien rakennusten sisällä, jotka ovat omia, joskus hyvinkin laajoja kokonaisuuksiaan. Pelin skaala on siis kasvanut aiemmasta, ja uudet keskusmaailmat ovat itsessään mielenkiintoisia paikkoja eivätkä vain koristeltuja eteishalleja.

Tehtäväkentissä on kuitenkin sorruttu kloonaamisen syntiin. Ne eroavat kyllä toisistaan, mutta Sanzaru on lisännyt useimpien päätehtävien kestoa tuplaamalla tai jopa triplaamalla niissä esiintyviä alueita ja kiipeilyosioita. Näin tehtäviin on toki saatu kolmannes tai jopa puoletkin lisää kestoa, mutta deja-vu iskee joka kerta silmille. Useimmissa tapauksissa näitä ei olla edes piilotettu mitenkään, vaan klooniosuudet seuraavat tylysti toisiaan.

Onneksi nämä tehtävät eivät edes venytetyssä muodossaan ole kovin pitkiä, joten pitkästymistä ei sellaisenaan ehdi tapahtua. On silti helppoa kokea tulleensa hieman huijatuksi, vaikka meininki muuten hauskaa onkin.

Toinen merkittävä kompastuskivi pelissä on sen grafiikka. Taustat ovat pääosin kunnossa, yleinen ilme on sarjakuvamaisen hilpeä ja värikäs, mutta hahmot tuovat mieleen PS2-kauden sillä pahimmalla tavalla.

Valitin aiheesta jo ennakossani, eikä mielipiteeni ole sittemmin muuttunut. Mietitäänpä vertailun vuoksi miten Slyn aikalainen Ratchet on kehittynyt. Polygoni-lombax esiintyy nykyään uudistuneessa, ajanmukaisessa muodossa, josta voi hyvänä päivänä laskea yksittäiset karvat. Sly puolestaan näyttää siltä kuin joku olisi tuhertanut hänet sormiväreillä aaltopahville. Se, että välianimaatioissa vallitsee uusi ja hauska tyyli tekee varsinaisen peligrafiikan puutteet tuskallisen ilmeisiksi.

Täsmennettäköön vielä, että minä en ole fotorealismin fanaattinen ystävä. Pidän sitä enemmänkin jonkinlaisena esteettisenä umpikujana, jossa nojataan yksinomaan tehostuneeseen rautaan ja tuhanteen pelinäkymää sotkevaan efektiin.

Minä en halua superrealistista Sly Cooperia, mutta olisin halunnut nykyiselle konsolisukupolvelle sopivaa grafiikkaa. Tätä Thieves in Time ei juurikaan onnistu tarjoamaan. Kaukaa hahmojen ilme toimii, mutta ikävä kyllä ne nähdään useimmiten lähempää.

Kuten sanottua, taustat pelissä ovat pääosin kunnossa, mutta niissäkin on mukana hieman epäselkeyttä joka tekee esimerkiksi etäisyyksien arvioimisesta ajoittain hankalaa. Tämä ei ole toivottava ominaisuus tasohyppelyssä. PS3 ei myöskään aina tunnu jaksavan pyörittää keskusmaailmoja, joka on sarjakuvagrafiikalla aika noloa.

Kaiken tämän ruoskimisenkin jälkeen täytyy silti sanoa, että Sly Cooper: Thieves in Time on hauska peli. Toki se on hieman lapsellinen ja pitää pelaajaa jatkuvasti kädestä, mutta sen perusmekaniikka on kunnossa, ja aikahyppelyn kautta siihen on saatu sellaista monipuolisuutta, josta alkuperäinen trilogia saattoi vain uneksia.

Seikkailu pursuaa erilaisia pieniä minipelejä, hahmoja vaihdellaan jatkuvasti ja näillä kaikilla on omat erikoisominaisuutensa. Esi-isiä hyödynnetään kiitettävästi, ja nämä tuovat uutta väriä jo tutuksi käyneeseen hahmogalleriaan. Juoni nyt ei tietenkään ole mitään suurta maailmankirjallisuutta, mutta se on hupaisa, ja siinä käsitellään välillä yllättävänkin aikuisia teemoja. Yllättävää "aikuisuutta" pelissä tavataan myös esimerkiksi rintavien geishojen mainosjulisteissa.

Minä haluaisin pitää Thieves in Timesta enemmän. Otin graafiset parannukset jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, ja pettymys oli kova kun oletuksiin ei vastattu. Seikkailu on kuitenkin itsessään vetoava, ja tuttuja hahmoja on hienoa nähdä taas pitkän tauon jälkeen. Jotta Sly-sarja voisi tästä jatkua voitokkaana, täytyy sen ulkoasun kuitenkin seurata onnistuneesti uusiutunutta sisältöä nykypäivään.