Smile 2 ei tarjoile mitään uutta

Se ei todellakaan tarvinnut jatko-osaa - Parker Finnin vaikuttava pienen budjetin kauhuelokuva vuodelta 2022 ei maksanut kuin 17 miljoonaa dollaria, ja tuotti mukavat 217 miljoonaa dollaria elokuvateattereissa. Smile oli oma juttunsa, sai onnistuneen päätöksen eikä tuntunut uuden sarjan aloitukselta, vaan omalta kokonaisuudeltaan, joka toimi hyvin. Paramount ei ollut samaa mieltä, ja piti saada kaikin tavoin mittavampi jatko-osa tehdyksi.

Ensimmäisen elokuvan keskiössä oli psykologi Rose, joka kohtasi erikoisen murhanhimoisen demonin (joka laittoi uhrinsa hymyilemään ennen itsemurhan tekemistä). Toisen elokuvan pääosassa on poptähti Skye ja hänen kamppailunsa kuuluisuuden, hullujen fanien, epärealistisen keikka-aikataulun ja Roope Ankkaa ahneemman manageriäidin kanssa. Ja kaiken lisäksi on iskenyt päälle riippuvuus kipulääkkeisiin. Kun sitten on saatava lisää pillereitä, Skye vierailee tavarantoimittajansa luona, joka valitettavasti on hymydemonin riivaama. Ja sitten piina on siirtynyt Skyen harmiksi.

Seurauksena on laimea kuvaus kuuluisuuden varjopuolista (ilman hienostuneisuutta tai särmää), ja ennalta arvattava tarina ulkopuolisuuden tunteesta mielisairauden vuoksi. Skye näkee hymyilevän demonin kaikkialla, kun muut hänen ympärillään eivät näe. Näin kohtaamiset fanien, levy-yhtiön edustajien ja toisten julkkisten kanssa muuttuvat pitelemättömiksi.

Mukana on tunne riisutusta minimalismista, joka muodosti alkuperäisen elokuvan ytimen. Ja tämä toimii edelleen hyvin. Se on kylmä. Kylmät värit. Se on harmaa, tai valkoinen. Tai musta. Kuvaus on mukavaa, ja mukana olevat säikäytyshetket ovat onnistuneita. Olen lisäksi sitä mieltä, että Aladdin-näyttelijä Naomi Scott tekee uskottavaa ja tyylikästä työtä esittäessään Lady Gagan kaltaista Skye Rileya, joskaan hän ei ole koskaan yhtä peloissaan kuin ensimmäisen elokuvan Kevin Baconin lahjakas tytär Sosie Bacon.

Smile 2 ei ole koskaan huono, mutta ei myöskään erityisen hyvä. Suurimmaksi osaksi toistetaan vanhoja elkeitä, ja tuntuukin, ettei ensimmäisen elokuvan jälkeen ollut enää enempää, mistä ammentaa. Toisin kuin Smile (2022), en ollut kertaakaan peloissani tai innoissani, vaan näin tilanteet usein jo ennakolta. Siksi numerona on 5/10, ja se on heikoin mahdollinen vitonen.