Snufkin: Melody of Moominvalley on Nuuskamuikkuisen sulosointuinen sooloseikkailu

Tove Janssonin mielikuvituksesta versonut Muumilaakso on pitänyt lastenkirjoineen, televisiosarjoineen ja elokuvasovituksineen Muumipeikot ja kumppanit pinnalla vuodesta toiseen. Muumiperheen ja muun hahmokaartin seikkailut ovat pursunneet ikimuistoisen omintakeisia hahmoja, rennon haikeaa elämänfilosofiaa ja mielikuvituksekkaita maisemia. Muumien pääasiallinen kohderyhmä on ollut perheen pienemmissä katselijoissa ja leikkijöissä, ja siksi lienee ymmärrettävää, että tähän päivään mennessä Janssonin hahmokaarti ja maailma eivät ole taipuneet täysverisen seikkailupelin muotoon.

Maaliskuussa 2024 tilanne kuitenkin korjaantuu, kun norjalaisen Hyper Gamesin kehittämä Snufkin: Melody of Moominvalley päästää Nuuskamuikkusen elämänsä videopeliseikkailun pääosaan. Viime vuosina pelialalla päätään nostanut cozy gaming -trendi ja Muumilaakson asukkaat kohtaavatkin varsin luontevalla tavalla uutuuspelissä.

Snufkin: Melody of Moominvalley alkaa talven väistyessä ja Nuuskamuikkusen saapuessa alkukevääseen heräilevään Muumilaaksoon. Sulaneiden hankien keskeltä kuitenkin paljastuu ikäviä asioita: laaksoon on ruvettu rakentamaan tylsiä puistoja, joita salaperäiseltä puistovahdilta käskyjään saavat poliisit vartioivat. Rakennustyömaat ovat tehneet metsissä rymistelevät eläimet levottomiksi, ja Muumitaloa ympäröivät mannut kärsivät yllättävästä kuivuudesta - eikä Muumipeikkoa näy missään. Niinpä Nuuskamuikkusen ei auta muuta kuin ottaa huuliharppu kauniiseen käteen ja lähteä auttamaan pulaan joutuneita kavereitaan sekä selvittämään, mitä laaksossa on oikein tapahtunut? Ja missä Muumipeikko luuraa?

Muuttuneessa Muumilaaksossa seikkailemisen ja tutkimisen varaan nojaava Snufkin: Melody of Moominvalley on audiovisuaaliselta anniltaan todella komea kokonaisuus. Vesiväreillä maalatut maisemat näyttävät häkellyttävän paljon suoraan Janssonin siveltimestä lähteneiltä, ja jo pelin montaasimainen alkufilmi Nuuskamuikkusen talven askareista on todella kaunista katseltavaa.

Kentällä liikkuessa yläilmoista Nuuskamuikkusta seuraava kamera seuraa ongelmitta kolmiulotteisessa maisemassa pyöriviä piirrettyjä hahmoja. Muumilaakson sankat koivumetsät puskineen, virtaavine jokineen ja korkeuseroineen toimivat hienosti. Peli näyttää seikkaillessa todella hyvältä niin televisiossa kuin Switchin omalla näytölläkin. Värikäs ja yksityiskohtainen pelisuunnittelu tuo mieleen niin ikään vesivärejä ja piirrettyä kädenjälkeä tarjoilleen Carto-seikkailun (2020).

Sigur Rós -yhtyeen Kjartan Sveinssonin ja pelimuusikko Oda Tilsetin kaltaisten indietunnelmoijien haikeat sävellykset soivat hienosti rennon ja pääasiassa mukavan hidastempoisen seikkailun taustalla. Muutaman toiminnallisemman kohtauksen aikana kuultavat jammailut toimivat nekin yllättävän hienosti. Snufkin: Melody of Moominvalley jättää ääninäyttelemisen pois kyydistä, mutta pelin ruututeksteistä voi nauttia suomeksi, kunhan piipahtaa päävalikon asetuksissa.

Seikkailun vuoropuhelut etenevät pääasiassa rauhallisten tekstilaatikkosulkeisten muodossa, kun hahmot rupattelevat menemään muun toiminnan pysähtyessä. Muutamaa vähän kömpelösti käännettyä vitsiä lukuun ottamatta tarinaa kelpaa seurata suomeksikin. Ajoittain hyytyvä ruudunpäivitys pelinäkymästä välianimaatioihin siirryttäessä kieltämättä pistää silmään tarinan dramaattisimmissa hetkissä ainakin vielä näin ennen pelin Switch-version julkaisemista, ja huomasin pientä nykimistä myös kohtauksissa, joissa oli Nuuskamuikkusen lisäksi muitakin hahmoja.

Nuuskamuikkunen tapaa seikkailun edetessä tuttuja tyyppejä ja uusia tuttavuuksia, joiden avunpyyntöjen perässä tarina etenee Muuminlaaksoa ristiin rastiin. Rakenne on tuttu erinomaisesta A Short Hike -indieseikkailusta (2019), jossa niin ikään kompakti pelimaailma pursuaa viihdyttäviä mutta vapaavalintaisia sivupolkuja. Hieman vanhan liiton The Legend of Zelda -pelien ja Metroidvania-genren tavoin pelimaailma aukenee ja syvenee, kun Nuuskamuikkusen reppuun kertyy uusia soittimia. Matkan aikana hahmon huuliharppu saa seurakseen huilun ja rummun kaltaisia instrumentteja, joilla kelpaa vaikutella pelimaailman maisemiin ja hahmoihin.

Rummun lyönnit saavat kivenmurikat liikkeelle, huuliharppu innostaa eläimiä ja hahmoja seuraamaan Nuuskamuikkusta ja huilu vaivuttaa vauhkoimmat luontokappaleet päiväunille. Peli väläyttää kussakin kohdassa avuliaasti kuvakkeella, mitä soitinta kyseisessä kohtauksessa tarvitaan, joten homma etenee varsin luontevalla tavalla kuitenkin huomioiden nuoremmat pelaajat. Kaikkiin saaren osiin ei pääse heti pelin alussa ilman tiettyjä soittimia, joten seikkailua ohjataan näin hienovaraisen määrätietoisesti eteenpäin. Snufkin: Melody of Moominvalley tarjoaa viimeisen kolmanneksensa kynnyksellä juonensa puolesta tilaisuuden kierrellä koluamatta jääneet kohdat läpi ennen pelin loppuhuipennusta, ja pelimaailman karttaan ilmestyvien punaisten ja keltaisten pää- ja sivutehtäväkuvakkeiden tutkailun myötä pelaaja pysyy kyllä kartalla työn alla olevista hommista.

Snufkin: Melody of Moominvalleyn komeissa maisemissa seikkailemisen varrelle on tehty myös kiintoisaa lisäpuuhaa, kuten Muumipapan muistelmien sivujen keräilemistä sekä metsän antimien poimimista talteen - kuka tietää, jos lisähommista saa palkinnonkin? Pääasiallisena keräilykohteena toimivat kuitenkin keltaiset kipinämäiset kokemuspisteet, joilla Nuuskamuikkusen inspiraatio kasvaa taso kerrallaan. Näyttävissä maisemissa ja miljöissä riittää siis nähtävää ja tutkittavaa juuri sopivasti. Pidin lineaarisen mutta komean maailman kiireettömästä tutkimisesta niinkin paljon, etten pannut pahakseni sitä, ettei Muumitalon kaltaisten rakennusten sisään ole juuri asiaa seikkailun aikana.

Ainoa pelin ohjattavuuteen liittyvä ongelma liittyy Nuuskamuikkusen hyppyyttämiseen. Hahmo loikkaa B-napista seistessään kielekkeen reunalla, ja tuolloin hahmon eteen piirtyy viivamainen animaatio siitä, mihin Nuuskamuikkunen tulee laskeutumaan loikan jälkeen. Toisin sanoen jokainen hyppy vaatii erikseen pysähtymistä ja sihtaamista, ja kuilujen ylittämiseen tarkoitetuille puunrungoille loikkaaminen ja rungoilta laskeutuminen tuntuivat epätarkoilta. Pääasiassa kiireettömän peruspelaamisen aikana pieni tupeksiminen ei toki haittaa, mutta erään alkupuolen takaa-ajokohtauksen aikana homma menee nopeasti siihen, että pelaaja opettelee uusintayritysten aikana lähinnä hyppyyttämään Nuuskamuikkusta oikeassa kohdassa. Ajan mittaan pelaaja toki pääsee Nuuskamuikkusen ohjaamisen kanssa jyvälle, mutta kömpelö ohjaaminen ei jää huomaamatta.

Kevääseen heräilevän luonnon seuraaminen ja ahdinkoon joutuneiden hahmojen auttaminen ovat tarinan suuria ja tärkeitä teemoja, ja toisaalta pidin siitä, että tarinan aikana Nuuskamuikkunenkin joutuu kasvamaan ja kehittymään. Soolovaelluksillaan omia askareitaan puuhannut sankari pääsee seikkailun aikana solmimaan yllättäviä yhteistyökuvioita eri hahmojen kanssa, ja näistä tähtihetkistä ovelimmat jätän mieluusti pelaajien itsensä löydettäväksi.

Maininnan arvoisia hetkiäkin toki riittää, ja erään jäätävän ärisijän kanssa koettu seikkailu pääsi yllättämään monipuolisuudellaan ja monitasoisuudellaan. Olin myös yllättynyt siitä, että pari filosofisempaa hahmoa jopa hieman haastoi vuoropuhelun keinoin Nuuskamuikkusta siitä, voiko tämä yksin pelastaa Muumilaaksoa. Parhaimmillaan anarkistinen dialogi ja Muumimaailman sääntöjä koetteleva seikkaileminen tuovat Janssonin alkuteoksille ominaista rentoutta ja rempseyttä tarinaan ja sen hahmoihin. Eräs lystikäs seurapeli on voitettavissa ainoastaan fuskaamalla. Moraalinen monitasoisuus tuo lineaariseen ja letkeään peliseikkailuun lisätasoja, joiden myötä vanhemmatkin pelaajat viihtynevät Nuuskamuikkusen matkassa. Vavisuttavista valintatilanteista tai seikkailun lopputulokseen vaikuttavista ratkaisuista ei ole varsinaisesti kysymys, mutta hienovarainen hämmästely ja tarinan asetelmien kyseenalaistaminen toimivat sellaisinaan oikein hyvin.

Toisaalta Snufkin: Melody of Moominvalleyn käsikirjoittajat ovat vieneet Nuuskamuikkusen hahmoa erikoisiin suuntiin, ja räikeimmillään kärjistykset tuntuvat vähän jopa turhan alleviivaavilta. Muuten niin leppoisa ja tyyni hahmo joutuu varsinkin pelin alkupuolella kovin luonnottomalta tuntuvan raivon valtaan nähdessään puistojen muureja ja joka nurmelle tökättyjä kieltokylttejä. Nuuskamuikkusen passiivisanarkistiset puhinat taulujen repimisineen ja puistojen päreiksi pistämisineen tuntuvat pelin alussa vähän omituisilta alleviivatessaan hahmon vapaudenkaipuuta, kun taas Nuuskamuikkusen vapauttamilta alueilta pakenevat, hemulimaisen hömelöt viranomaiset taas jaksavat huudella kovaan ääneen, että nyt pitää lähteä täyttämään lomakkeita.

Aika alleviivatun vastakkainasettelun vastapainoksi homma onneksi vähän monipuolistuu, kun seikkailu etenee uusille puistoalueille. Eräs puistokohtaus Nuuskamuikkusta avittavine aaveineen oli huomattavasti kiinnostavampi kokonaisuus, ja merillä melskaavat hahmot pitävät homman kyllä eläväisenä. Keskeinen jännite eli salaperäisen puistovahdin jäljittäminen toimii juonen tasolla hienolla tavalla loppuun asti, vaikka viimeinen puistohiippailu onkin venähtänyt vähän ylipitkäksi.

Nuuskamuikkunen asettuu ajoittaisesta kiukuttelustaan huolimatta luontevasti peliseikkailun pääosaan, ja tällä reseptillä voisin hyvinkin lähteä uuteen seikkailuun mahdollisen jatko-osan muodossa. Rennolla poljennolla etenevä Snufkin: Melody of Moominvalley on hehkeän huumorintajuinen ja lempeän letkeä hengähdystauko pelikevään ison budjetin toimintaseikkailujen keskellä.