Solium Infernum on hyvää strategiaa

Solium Infernumissa paholainen on kadonnut, ja näin ollen kahdeksan arkkidemonia aloittavat välittömästi riitelemään keskenään siitä, kuka saa nousta Pandemoniumin valtaistuimelle. Luvassa on jotain erilaista strategiapelaamiselle. Solium Infernum on persoonallinen, ja se pätee niin henkilöhahmoihin kuin ympäristöihinkin. Esimerkiksi Wood of the Suicides on sellainen, että on vaikea uskoa kenenkään haluavan sen hallitsijaksi.

Pääasiallinen tavoite on siis päästä valtaistuimelle, ja sinne pääsee montaa eri reittiä. Voittaa voi myös istuttamalla jonkun toisen valtaistuimelle, kunhan muistaa tehdä hänestä nukkehallitsijan. On siis kartutettava kassaa, koottava legioonia ja varustettava ne Praetoreilla ja Artefacteilla. Unohtaa ei saa myöskään rituaaleja, diplomatiaa ja oman arkkidemonin parantamista. Ja kaikki on saatava tehdyksi kahdella siirrolla.

Alussa kaikkien vaihtoehtojen määrä saattaa tuntua liialliselta, ja moneen kertaan opastusosion tekemisen jälkeenkin jotkut asiat aukeavat parhaiten vain ajan kanssa pelaamalla. Painopisteenä vaikuttaisi olevan niin sanottu asynkroninen moninpeli ja suhteiden tuhoaminen pettämällä ja selkäänpuukotuksilla. Tästä huolimatta yksin pelaavalla on niin ikään mukavasti tekemistä. Jokaisella arkkidemonilla pelaaminen ja erilaisten tilanteiden kokeminen on hauskaa, vaikka tekoäly ei tietenkään ole sama asia kuin toinen ihmispelaaja. Käytin odottamattoman paljon aikaani yksinpelin parissa.

Solium Infernum erottuu muista kahden siirron säännöllään. Se pakottaa ajattelemaan 3-5 siirtoa eteenpäin. Pelin lopussa avautuu mahdollisuus myös yhteen ylimääräiseen siirtoon. Aluksi kahden toiminnon sääntö saattaa tuntua tylsältä, mutta kun siihen tottuu, peli soljuu hyvin. Ja se on hyödyllistä moninpelissä.

Harmillisesti en ehtinyt käyttämään paljoakaan aikaani moninpelin parissa. Sen kuitenkin voin sanoa, että moninpelaaminen on onnistunut. Steam lähettää viestin, kun on oma vuoro, ja aikaa tälle omalle siirrolle voi olla useita päiviä. Mahdollista on toki vain pelailla muutama tunti, tai vaihtaa pelin puolessa välissä asynkroniseen malliin. Mekaniikka on hyvin ajateltu, ja näin Solium Infernum onnistuu niin yksin- kuin moninpelissäkin.

Aluksi peli näyttää toimivan kuin kilpailijansa. Yksikköjä liikutellaan alueella, taistellaan Places of Poweria vastaan ja kerätään tarvikkeita. Maailmasta ei kuitenkaan saa muokattua haluamaansa, eikä sotaa voi julistaa koska tahansa. Sellaiseen tarvitaan syy. Ja Vendetta on helppo hankkia. Syitä mennä kilpailijan maille siis riittää. Jokaisella Vendettalla on kuitenkin tietyt ehdot voittoon, ja tämä on syytä muistaa. Jos sota jatkuu liian kauan, ennen pitkää joku iskee selkään. Solium Infernumissa saa aikansa kulumaan. Näyttää kuitenkin siltä, että jotkut osat pelistä on mahdollista ohittaa kokonaan jopa silloin, jos valitsee juuri siihen alueeseen erikoistuneen arkkidemonin. Riittävän voimakkaan yksikön tekeminen ja yli jyrääminen toimii aina.

Solium Infernum onnistuu niin taiteellisen tyylinsä kuin äänimaailmansakin osalta. Siinä määrin, että tekee mieli hankkia pelin taidekirja. Soundtrack on tehty sekin hyvin, ja sopii helvetin tunnelmaan. Liikeanimaatiot ovat nekin sujuvia varsinkin strategiapeliksi. Solium Infernum onkin hyvä lisä lajityyppiinsä, ja kehottaa pelaamaan "vielä yhden vuoron".