Sorcery

Heitän vahingossa loitsun uunituoreella taikasauvallani, ja päähenkilömme Finn osuu yhteen farmin lampaista, muuttaen epäonnisen olennon possuksi. Nuoren velhon puhuva kissa Erline tarjoaa kovaa kritiikkiä suorituksesta, mutta onnittelee nuorukaista myöhemmin "rohkeasta taistosta pahoja kiviä vastaan". Olen ottanut ensimmäiset askeleeni Sorceryn maailmassa, eikä se tunnu lainkaan pahalta.

Sorcery tipahti muutama vuosi sitten tutkalta tultuaan ensin mainostetuksi yhtenä Playstation Moven suurista peleistä. Nyt se on viimein julkaistu ja kutsuu Move-ohjaimen omistajat kolmannen persoonan seikkailuun. Finn on orpo velhon oppipoika, joka on kuin ylpeämpi versio Harry Potterista. Tämän koko maailmaa uhkaa puolestaan ilkeä Painajaisten kuningatar.

Tarina on yksinkertainen, mutta nuoresta kohdeyleisöstään huolimatta kaukana banaalista tai kliseisestä. Sävy on juuri kohdallaan, kiitos sympaattisten ääninäyttelijöiden ja näille kirjoitetun sanailun. Aikuinenkin voi arvostaa seikkailukokemusta. Päähenkilöiden hahmot ovat selväpiirteisiä, kepposteleva nuori velho sanavalmiin kissansa kera, mutta tämäkin on toteutettu sympaattisesti eikä liian ennustettavasti.

Loitsiminen toimii mukavasti, ja Move-ohjaimen käyttäminen taikasauvana on likipitäen taianomaista, kun pallo ohjaimen päässä vaihtaa väriä. Liikkuminen Sorceryssä on toteutettu navigaatio-ohjaimella (tai Dual Shockilla), jota pidetään toisessa kädessä. Taistelussa, jota pelissä piisaa runsaasti, pysyy kamera pääosin hyvin kärryillä, eikä vihollisiin tarvitse erikseen lukittautua. Parhaimmillaan ohjailu on täysin vaivatonta.

Taikasauvalla huitominen ottaa ennen pitkää kuitenkin hieman ranteen päälle, eikä se ole aina kaikkein palkitsevinta puuhaa. Useimpiin tilanteisiin riittää väistö ja loitsujen loputon ammuskelu, mutta välillä pelaaja joutuu myös pistämään kierrettä laukauksiinsa, ampumaan tulen lävitse tai käyttämään nopeita erikoiskikkoja voittaakseen aaveet, peikot, luurangot ja monet muut ilmeisesti irlantilaisesta kansantarustosta kummunneet otukset.

Taistelut ovat yhtenä hetkenä intensiivisiä ja hauskoja ja heti seuraavana raivostuttavia. Pomomätkintöjä lukuunottamatta peli tuntuu korostavan määrää laadun sijasta, ja haukotus pyrkii ikävä kyllä suusta, kun jälleen yksi ovi aukeaa ja sen takaa vyöryy taas lisää vihollisia.

Taikataistojen välillä availlaan arkkuja, korjataan siltoja, ammuskellaan ruukkuja, ratkaistaan yksinkertaisia ongelmia ja kerätään aineksia taikajuomiin. Näistä viimeinen on pelin laajin lisäominaisuus, ja siinä saa jauhaa, ripotella ja hämmentää ainesosia asiaankuuluvilla liikkeillä. Perinteisten parannuspullojen lisäksi pelissä voi luoda juomia, jotka antavat uusia loitsuja ja paremman keston. Ainesosat itsessään on nimetty hassusti ja varustettu viihteellisillä kuvauksilla.

Strongarm-eliksiiri kiitos, ravistettuna ei sekoitettuna. Juomien sekoittaminen on hauskaa, mutta rauhaton pelaaja palaa pian juonen pariin muutaman yrityksen jälkeen.

Sorcery loistaa tai kaatuu Move-ohjaimen varassa. Jos sen poistaa yhtälöstä, jää käteen melkoisen kehno roolipeli. Kaikki riippuukin siitä, kuinka innokas Moven ystävä pelaaja sattuu olemaan. Nuoremmalle ja huitomista jaksavalle pelaajakunnalle Sorcery pääsee hyvän puolelle, mutta muille se on lähinnä hieman huvittavaa hetken hupia.