Spectrobes Origins

Rallen ja Jeena ovat osa tähtienvälistä organisaatiota jonka ainoa tehtävä on jahdata Krawl-nimisiä hirviöitä. Imeydyttyään portaalin läpi tuntemattomalle planeetalle nimeltään Wyterra, he huomaavat Krawlin ottaneen planeetan täysin haltuunsa ja kokevat velvollisuudekseen auttaa asujaimistoa. Juoni muistuttaa enemmän tai vähemmän lauantai-aamun piirrettyjä, vaikkakin jopa niissä tarina on useimmiten Spectrobes Originsia syvempi.
Jeenan ja Rallenin matka taittuu läpi luolastojen ja kylien kohti Krawlien alkuperää, ja luonnollisesti sitä viimeistä pahista. Pääsääntöisesti ääninäyttely toimii mainiosti ja välivideot, sisällönpuuttesta huolimatta, ovat viihdyttäviä, vaikkakin niitä on turhan harvakseltaan. Karamellinsävyiset grafiikat ovat selkeitä, joskin kylät tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän samasta muotista veistettyjä eikä arkkitehtuurista voida juurikaan puhua. Musiikki painuu nopeasti unholaan, mutta siinä sivussahan se menee.

Aivan kuten Pokemonissa, Spectrobes Originsissa pelaaja kerää vaeltavista hirviöistä häntä tottelevan armeijan. Monsterit aloittavat aina tasolta yksi, eivätkä pääse suoraan peliin mukaan. Pikkuotuksen ensihetket kuluvat enimmäkseen syödessä pelaajan sille antamia tavaroita, jotka parantavat joko niiden terveyttä tai kokemusta. Kun aika on kypsä, öttiäinen kutsutaan kentälle joko avittamaan taistelussa tai suoran toiminnan laidoilta. Pienehkö taktikointi on aina paikallaan, sillä hirviöt ovat ominaisuuksiltaan erilaisia. Jotkut syöksevät tulta, toiset lentävät ja niin päin pois. Taktinen peli kuulostaa mukavalta paperilla, valitettavasti pelin pääosa-alue on sotkettu liian monimutkaisilla kontrolleilla.

Pääpaino Spectrobes Originsissa on reaaliaikaisissa taisteluissa, jotka hyödyntävät Wiin liikkeentunnistusjärjestelmää lievästi sanottuna monipuolisesti. Erikoisiskut tehdään pitämällä Wiimote-kapulaa ja nunchuk-ohjainta tietynlaisessa asennossa. Wiimote ohjastaa samalla hirviötä, kun taas nunchukin avulla ihmishahmo väistelee hirviöitä. Samalla miekkaillaan kahdella muulla napilla. Taistelu on ajoittain vähintäänkin sekavaa ja silkasta lentävien kapuloiden pelosta sitä turvanarua kannattaa käyttää. Huitomisesta ei varsinkaan pomo-taisteluissa tahdo tulla loppua, ja koska peli tulkitsee väärin liikkeitä kerran jos toisenkin, se tuo jokaisen inhoaman satunnaiselementin mukaan niihin vaikeampiinkin taisteluihin. Kun mukaan otetaan vielä ympäristöön jumiin jäävät ja tästä syystä kuolevat hirviöt, nostaa Spectrobes Origins kylmän hien nopeasti pelaajansa otsalle.

Taistelumekaniikan tuomaa tuskaa ei lievennä kokemuspisteiden itsetarkoituksellinen keruu. Puolivälissä peliä vaikeustaso yhtäkkiä jyrkkenee, joten kokemustasoja on jauhettava satunnaisilla ja täysin turhilla taisteluilla. Tunnustan avoimesti vihaavani mitä tahansa keinotekoista tapaa pidentää pelin ikää, ja tämä on asiasta erittäin hyvä esimerkki. Yksi hahmo ei ehkä olisi ongelma, mutta koska miltei kaikkia Spectrobeja tarvitaan tavalla tai toisella, kouluttajan on hyvä varautua pitkiin ja tyhjänpäiväisiin metsästysretkiin, jotka eivät palkitse millään tasolla. Taistelumekaniikkaan tottuu kuitenkin aikanaan, vaikka se nojaakin vahvasti ainoastaan kokemustasojen tuomaan voimanlisään. Pelitapa tekee lupaavasta taistelusta lähinnä pinnallisen.

Jotkut minipelit rytmittävät taisteluiden raskauttamaa hirviönmetsästäjää, hauskinta näistä oli musiikin tuottaminen Wiimoten liikkeillä. Myös toinen pelaaja voi hypätä mukaan tarinaan, mutta hän voi kontrolloida ainoastaan päähahmon Spectrobeja, mikä oli pienehkö pettymys.

Noin kolmenkymmenen tunnin peliaikaan nähden Spectrobes Origins sisältää liikaa turhaa jauhamista, liian vähän onnistumisen tunteita ja liikaa animetyylisiä hahmoja. Peruspeli on tyydyttävällä tavalla kunnossa, mutta taistelumekaniikka syö vähintään puolet peli-ilosta. Toisen puolen täyttävät mittavat luolastokomppaukset sekä ylihelpot arvoitukset, jotka on suunniteltu kohderyhmää silmällä pitäen. Pelin saattaisi nähdä parhaimmillaan lapsien kanssa pelattuna, tai lauantaiyönä kello neljä lapsenmielisessä tilassa. Lokalisoinnin puute ajanee kuitenkin ainakin ensiksi mainitun pois pelin äärestä, jälkimmäissä tapauksessa liikkeiden ennalta-arvaamattomuus tekee puuhasta vähintäänkin hankalaa. Disneyn on yritettävä vielä hieman enemmän jos se aikoo kammeta Pokemonin jalustaltaan.