Spider-Man Remastered (PC)

Korona on ollut kaikesta kurjuudestaan huolimatta nannaa PC-pelaajille. Samalla kun uusimpia Playstationeita on jonotettu ja trokattu, on Sony päättänyt laittaa edellisen sukupolven pelinsä tuottamaan kassavirtaa. PC-käännökset ovat olleet keskimäärin erinomaisia, eikä tälläkään kertaa mennä vikaan.

Naapuruston ystävällinen hämis laittaa heti ensimmäisissä tehtävissä Kingpinin vankilaan. Tyhjiöllä on kuitenkin tapana täyttyä, joten pian New Yorkia saapuu piinaamaan maskipäinen Sisäisen Demonin jengi. Siviilielämässään Peter Parker työskentelee keinoraajoja kehittävän Otto Octaviuksen assistenttina. Tutkimus etenee erinomaisesti, mutta sen rahoitus on vaakalaudalla opetusmin... pormestari Norman Osbornin kululeikkurien kynsissä.

Kuten lähtöasetelmasta nähdään, vilisee juoni tutuimpia hahmoja Marvelin kaartista. Mikäpäs siinä, sillä eräänlainen all-star -tunnelma kuuluukin asiaan, vaikka juoni uudelleen käynnistää tarinan jälleen kerran. Tärkeintä on kuitenkin se, että seittiveijarin tunnelma on tavoitettu erinomaisesti. Hämiksen tutut letkautukset, puolen puupennin vitsit ja muu puolivakava itselleen ja pelaajalle höpöttely sulautuu erinomaisesti yhteen vakavampien teemojen kanssa. Silti väkivallasta huolimatta meno on... no, sarjakuvamaista ja lähes naiivin perheystävällistä.

Seikkailu Manhattanilla on avointa ja visuaalisesti hyvin näyttävää. Juonta ei pakoteta etenemään, vaan pelaaja saa seikkailla kaupungin avoimella pelialueella mielin määrin. Kaiken tekevälle riittää työtä, sillä satunnaisia rikoksia, löydettäviä esineitä ja vaikka millaista pientä puuhaa riittää loputtomiin. Napakampaa pelikokemusta hakevillekin pieni lisäseikkailu on suositeltavaa, sillä useat hahmon päivitykset vaativat erilaisia sivusuoritteista ansaittavia poletteja.

Manhattan on suuri, mutta siirtyminen on onneksi nopean vauhdikasta seittilingon kuljettamana. Liikkuminen on lähes vallankumouksellisen hauskaa, sillä singahtelu toimii napakasti jopa näppäimistöllä pelaamalla. Käytännössä seittipainiketta pohjassa pitämällä pääsee pitkälle, ja erillisillä linkoamis- ja hyppypainikkeilla liikkumista voi hienosäätää ja matkantekoa vauhdittaa. Rutiini syntyy nopeasti, eikä putoamisvahinkoa ole, joten hämähäkkininjalla voi käyttää aikaa myös temppuiluun. Ainoastaan laskeutumiskohdan tarkempi kohdistaminen tuottaa ajoittain pientä päänsärkyä.

Taisteleminen on AAA-luokan toimintaräimettä, jossa erilaisia hyökkäysyhdistelmiä ja mahdollisuuksia riittää, vaikka periaatteessa väistöpainike ja pari lempiliikettä riittäisivät pelin läpäisyyn. Monipuolisuus suojaa kyllästymiseltä, sillä silkalla väistä-ja-lyö-toistolla menoon kyllästyisi tunneissa. Nyt itseään voi virkistää kokeilemalla vaikkapa ilmavampaa tyyliä tai leikkimällä lukuisilla erilaisilla tarjolla olevilla erikoisvarusteilla.

Onnistuneet lyönnit ja sarjat kerryttävät hyökkäysmittaria, jonka täyttyessä pelaaja voi kuluttaa palkkia erilaisiin erikoisliikkeisiin. Perustaitoja ovat parantaminen sekä yhden vihollisen lopettaminen kertalyönnistä, mutta juonen edetessä käyttöön avautuu mitä erilaisimpia erikoisliikkeitä tarjoavia varusteita.

Luonnollisesti pomomatsit vaativat hieman tusinavihollisia tarkempaa paneutumista. Ainakaan normaalilla vaikeusasteella seinä ei noussut vastaan kohtuuttomasti, vaan keskittymisellä ja tarjoiluvadilta syötettyjä vinkkejä seuraamalla useimmat vastustajat ovat voitettavissa ensiyrityksellä.

Graafisesti maailma on kerta kaikkiaan upea. Remasteroinnissa grafiikka on tuunattu vimpan päälle, ja erilaisia graafisia lisävirityksiä HDR:stä DLSS- ja DLAA-tukeen riittää. Jopa ultraleveille näytöille on erillinen natiivituki. Itselläni tosin DLSS laittoi näytönohjaimen solmuun, mutta kyse voi olla myös arvioversion aikaisesta ajuriongelmasta.

Kaupunki on kaunis varsinkin, kun sitä pysähtyy katselemaan näköalapaikoilta. Tähän myös kannustetaan, sillä peruskartta vastaa todellista New Yorkia. Nähtävyyksien keräilystä palkitaan myös päivityksien vaatimilla poleteilla, joten matkailu todella kannattaa monessakin mielessä.

Toinen remasteroinnin mukana tuleva pieni lisäherkku ovat The City That Never Sleeps -lisäosat, jotka tarjoavat kolme ylimääräistä lukua varsinaisen pääjuonen lisäksi. Pääjuonen ja laajennuksien päälle sijoittuvat pienemmät nakit ja suuremmat sivutehtävät ovat joskus varsin pitkiä. Tämä pidentää entisestään riittoisaa peliaikaa lähemmäksi neljääkymmentä tuntia. Rahalle saa ehdottomasti riittävästi vastiketta.

Tärkeintä on se, että meno on vauhdikasta ja hauskaa. Vaikeusastetta vääntämällä mukaan saa myös melkoista haastetta, mutta oikeasti tällainen toimintapläjäys on optimaalinen juuri sopivan helpolle vaikeusasteelle säädettäessä. Iskut mäjähtävät napsakasti, ja spidu pomppii pitkin seiniä tai vihollisen jalkovälin ali kuin mikäkin sirkustemppuilija. Tämä pitää mielen virkeänä ja hymyn huulilla.

Oikeastaan ainoa motkotuksen aihe on sivutehtävien itseään toistavuudesta. Satunnaisten rikosten pysäyttäminen on hauskaa ensimmäiset kymmenen kertaa, mutta lopulta tekijöiden mielikuvitus tulee vastaan, ja samalla sapluunalla tehtyjä kohtaamisia toistuu yhä uudelleen. Vastaavasti osa tehtävätyypeistä perustuu loputtoman tuntuisiin vihollisaaltoihin, joka on yksiselitteisen tylsää.

Luultavasti kyseessä on eräs parhaista tämän vuoden julkaisuista, vaikka sen taustalla onkin jo neljä vuotta vanha edellisen sukupolven peli. Tunnetusti klassikot eivät vanhene koskaan, remasteroituina vielä vaikeammin. Nyt jäämme vain odottamaan kieli pitkällä jatko-osa Miles Moralesin siirtämistä PC:lle. Näin sitä pitää Sony!