Spore Hero

Spore Hero on Wiille kehitetty seikkailupeli, johon on yhdistetty toimintapelien taisteluelementtejä ja kokoperheen tasoloikkaa löyhästi Tekkenin ja Spyron välimaastosta. Pelaaja ohjaa evoluutioprosessissa jolkottelevaa elukkaa, joka ilmestyy puutteineen maan päälle mystisen meteoriittisateen saattelemana. Hupaisasta dialogista ja kekseliäästä tarinankerronnasta pääsee nauttimaan samalla sekä ensimmäisen että ainoan kerran ihan pelin alussa, kun otuksen suuttomuutta kommentoidaan yllättäen. Onhan niinkin perustavanlaatuinen puute perin hupaisaa.

Tarinankerronta ja dialogi on pateettisen funktionaalista ja tylsää. Pelimaailman herkullisimpia outouksia ei pyritä pelaajalle pahemmin jalostamaan kerronnan kautta. Huomio kiinnittyy teräsmiesmäisen tarinankaaren lässähtävään toteuttamiseen. Minusta haudankaivuun ja painikulttuurin vahvan merkityksen avaaminen olisi ollut paljon kiinnostavampaa kuin punaisten meteoriittien mysteerin selvittäminen. Spore Heron maailmassa sattuu olemaan niin, että kunnioitusta saa mätkimällä toisia kanveesiin ja uusia ruumiinosia löytää tietenkin maasta pilkottavista vainajien jäämistä.

Sporen sankaripelissä on kuitenkin ihan kiinnostavia pikkupelejä. Kaksintaistelukohtausten lisäksi erilaisten vastustajien kanssa pääsee laulamaan, tanssimaan tai vaikkapa joogaamaan. Kaikki tehtävät on toteutettu erilaisilla Wii-ohjaimen liikkeillä. Otuseditorin suosiota on myös hyödynnetty. Joissain kohtaamisissa Sporesankarin tehtävänä on duunata vastaantullut olento pelottavamman näköiseksi tai kevytrakenteisemmaksi. Ainoa pikkupeli, jossa ei vaikuta olevan minkäänlaista potentiaalia on mäkijuoksu. Donkey Kongia muistuttavan vastustajan viskaamia palloja väistellessä pelaajan on vaikea käsittää, onko omalla toiminnalla varsinaisesti mitään merkitystä lopputulokseen. Minipelien opettelu ilman seikkaperäistä tutoriaalia on lopulta ihan mielekästä, mutta puutteellinen palaute estänee monien avautumisen ennen kärsivällisyyden loppumista.

Spore Herossa onkin useita pelattavuuden ja käytettävyyden ongelmia. Tasoloikkakokemus voi kärsiä nopeasti siitä, että tasojen kielekkeet estävät läheltä hyppäämistä. Maastoa voi myös olla vaikeahko muistaa, jota suhteellisen staattinen kartta ei helpota lainkaan. Pelin tallennus on myös hämmentävää. Otuksen pesä toimii eräänlaisena tallennuspisteenä, mutta tallennusnappulaa saa etsiä. Erilaisiin onkaloihin eksyminen voi myös iskeä pelaajalle ythäkkisesti latausikkunan, vaikka tarkoitus ei olisikaan ollut vielä siirtyä seuraavaan kenttään. On vaikea uskoa, että peliä on koskaan kunnolla pelitestattu.

Mitä Maxis sitten ammentaa omasta osaamisestaan? Uskollisuus kuvitteellisen kielen käyttämiselle ei hirveästi pelaajaa innosta. Ajoittain pelihahmojen kömpelöiden ääntelytuokioiden kohdalla toivoisi, että tässä olisikin käytetty sitä leipääntynyttä käsikirjoittajaa. Ja vaikka studion Penaa ääninäyttelyssä. Ärsyttävät ääntelyt ovatkin osana pelaajan suupielien kääntymistä alaviistoon.

Spore Heron taisteluosuudet vaikuttivat erinomaiselta idealta pelin kuvauksessa. Oman hahmon kehittäminen ja sen testaaminen taisteluareenalla kuulosti juuri siltä, mitä Sporen otuseditorissa jäi kaipaamaan. Vimmattu Wii-ohjaimien vemputtaminen tuntuu ajoittain lähinnä vain nololta ja tehoiskuihin tarvittavien näppäinyhdistelmien muistelemisessa on turhaumatila hyvin lähellä. Kaverin kanssa taistellessa voittaja voisi määräytyä hyvinkin jonkinlaisen ottelustrategian kautta, mutta hahmojen valinta on tehty varsin latteaksi. Miksi ihmeessä valitsisin otuksen, joka ei parane itsestään tai potkii huonosti? Tottakai valitsen olion, joka on kaikenkaikkiaan täydellinen? Parin testaamisen jälkeen kaksinpelimoodi ei kutsu kokeilemaan uudestaan. Lopputulos riippuu lähinnä siitä, kumpi pelaajista kehtaa viuhtoa vimmatummin.

Spore Herossa on paljon moitittavaa, mutta kyse on mielestäni ennemminkin keskeneräisestä tuotteesta kuin huonosta ideasta. Käsikirjoituksen lattea taso osoittaa, että paljon olisi pelille voinut vielä tehdä. Haaste on ehkä kuitenkin ollut tasoloikkaa ja toimintapelejä koskaan aikaisemmin tekemättömälle studiolle liian suuri. Suurien genrien yhdistely on kiehtova ajatus, mutta vaatii raudankovaa osaamista vähintäänkin yhdessä alalajissa. Idea sinänsä toimii paremmin kuin aikaisempi strategiapeleistä ammentava Spore. Spore Hero on lopulta ihan pelattava ja kohtuullisen miellyttävä, mutta se häviää surullisen nopeasti laadukkaampien tuotteiden kilpajuoksussa. Vahvimman laki koskettaa myös evoluutiopeliä itseään.