Sanotaan se heti alkuun: S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl tarvitsee lisävuosia kehitykseensä. Vuodelle 2024 aiottu julkaisu tuntuu aivan liian pikaiselta, joten vuosi 2025 saattaisi olla aikaisintaan mahdollinen. Tämä siis päätellen siitä, mitä GSC Game Worldilla oli näyttää Gamescomin humussa vuonna 2023. Pääsin kokeilemaan pelinkehittäjien kanssa varhaista demoa, ja ongelmista huolimatta ainesta kyllä on. Mutta vasta siellä jossain tulevaisuudessa.
Käytössä ovat niin Unreal Engine 5 kuin uusi A-Life 2.0 maailman elävöittämiseen, mutta silti suurin osa pinnoista on jäänyt ilman yksityiskohtia ja heijastuksia. Lisäksi tekoälyhahmojen käyttäytyminen muistutti kultaisista ajoista pelin Fallout 3 parissa. Näin paikoillaan kävelyä ja pelaajan keskustelunavauksien noteeraamatta jättämistä.
Pyssyttely ja muu pelattavuus ei ole kovin paljoa kummoisempi, joskin tähän osa-alueeseen on selvästi panostettu muuta enemmän. Ammuksia ei S.T.A.L.K.E.R.in maailmassa liikaa ole, mutta aseet on mallinnettu uskollisesti ja ampumisessa on hyvää tuntumaa. Toisaalta kohteet eivät reagoi riittävästi osumiin. Mukana on jonkinlainen naamioitu pahis, johon en osunut haulikolla edes vajaan kahden metrin päästä. Paikalla ollut pelinkehittäjä painotti, että olion pystyy kyllä haulikolla pois päiviltä ottamaan. Pahis hoiti kuitenkin pelihahmoni pois päiviltä ja peli kaatui, kun oma hahmoni jäi suorittamaan kuolemansa liikeanimaatiota yhä uudestaan ja uudestaan. PC oli käynnistettävä uudelleen, ja demo käynnistettävä alusta. Sama bugi tuli vastaan kolme eri kertaa alle 30 minuutin testaamisen aikana. Viimeisellä yrityksellä kokeilin tutkia hieman ympäristöä, joskin pelattava alue oli varsin pieni. Se on sanottava, että sama tunnelma kuin alkuperäisessä pelissä on edelleen läsnä. Ja se on hienoa se.
En siis saanut pelatuksi demoa loppuun saakka, mutta lukuisia kysymyksiä heräsi. Miksi peliä päätettiin esitellä tällaisessa kunnossa? Miksi kehittäjät eivät ole ottaneet käyttöön Microsoftin mahdollisuuksia lisäten pelinkehitystiimien lukumäärää? GSC Game Worldillä on ollut eittämättä paljon vaikeuksia pelinsä työstämisessä, ja paikalla olevat kehittäjät painottivat moneen kertaan, ettei nähty tuote kuvasta valmista peliä. Toivottavasti näin onkin, mutta jos peli vuonna 2024 julkaistaan, kannattaa kuluttajan olla varovainen siitä, millainen peli on ilmeisesti tulossa. Toivottavasti julkaisua lykätään niin, että peli julkaistaan vasta aidosti valmiina.